Tunnustus tulee kiduttamalla

Ensimmäisen lapsemme syntymän jälkeen ajattelin, että vauvan vatsakivut ja jatkuvat yöheräämiset johtuvat osin minusta, tuoreesta äiditä. Tein varmasti jotain huonosti ja olin hermostunut.

Kun aloin odottaa toista lastamme olin toiveikas. Olin kokeneempi, uusi vauva nukkuisi varmasti paremmin kuin esikoinen, eikä koliikkiakaan joka lapsella ole. Toinen vauvamme ei kuitenkaan huolinut tuttia, oli allerginen lähes kaikelle kiinteälle ruoalle (pottua ja mustikkaa lukuunottamatta) ja valvotti ensimmäistäkin enemmän. Aloin nähdä harhoja. Mäkäräisiä lenteli solkenaan oikean silmän yläkulmasta vasemman silmän alakulmaan. Lapset olivat kuitenkin tyytyväisiä ja suht terveitä ja minä olin kotona hoitamassa heitä. Onnellisena, mutta uupuneena.  

Kun kolmas lapsemme syntyi, olin aivan vakuuttunut siitä, että kolmas kerta toden sanoo: nyt tulee tukkinukkuja! Vauva tulee varmasti isäänsä! Kolmas ja yllättäen viimeinen lapsemme alkoi kuitenkin monien vaivojen ja huolien jälkeen nukkua yönsä hyvin vasta kolmen vuoden iässä.

Jälkeenpäin ihmettelen, miten ylipäätään selvisin hengissä vauva-ajasta. Hereilläpitäminen on laiton kidutusmuoto, jolla yritetään kiristää ihmisiltä tunnustuksia ja paljastuksia. Ihan niinkuin tikkujen pisteleminen kynsien alle tai kuumalla raudalla polttelu.

Minua siis kidutettiin vuosikausia. Tunnustus tulee kuitenkin viiveellä: kotonaolo oli paljon rankempaa kuin työssäkäyminen!

Hämeenlinnan lapsiperheille suunnatun kotipalvelun aito toteutuminen on äärimmäisen tärkeää. Jos lapsiperhe voi huonosti eikä jaksa pyörittää arkea, voi ulkopuolinen apu olla ratkaiseva pelasturengas. Pelastaja-hoitotädin tehtävä on auttaa lapsiperhe pahimman yli. Pelastaja-hoitotäti on osa valtuustoryhmäsopimuksessa mainittua ”sosiaalisesti kestävää kehitystä”.

 

2 kommenttia artikkeliin “Tunnustus tulee kiduttamalla”
  1. avatar iisakki sanoo:

    Tunnustan ihan saman, vaikka en ole vielä edes töistä kotiin jäänyt. (Tosin tänään on ihan supersankariolo, kun pikkuinen meni nukkumaan vain kolmen vartin kiukuttelulla, sain hänet syömään hyvin, eikä ole herännyt vielä kertaakaan. Ja vaimo on kaupungilla likkojen kesken rentoutumassa! Mä olen kova kundi…)

    Mutta en silti aio tehdä enää toista lasta. Ainakaan muutamaan vuoteen. Yhtään pisaraa enempää ei kestettäisi. Mitään.

  2. avatar Sari Rautio sanoo:

    hämäriä muistoja palaa mieleen, oman esikoisen kanssa opiskelin merkonomiksi ja ihmeellistä miten sain suoritettua opinnot, neiti valvoi ja söi tissiä 20 tuntia vuorokaudesta ja suostui nukkumaan ainoastaan liikkuvissa vaunuissa.. raskauskilot lähti kivasti kun liikettä tuli paljon;)) Mutta silti jokaisen lapsen kans on pärjätty, kun on ollut sitä tukiverkkoa. Espoossa 90 luvun alussa oli kunnallinen kotihoidon tuki (jonka siis sai kun lapsi ei ollut kunnan järjestämässä hoidossa) ja niin pystyttiin palkkaamaan kotiapua ja silti molemmat tekivät töitä, minä epäsäännöllisesti, ja opiskelin ohella. Tälläinen kotihoidontuki meillekin HMLaan tarvitaan. Tulee silti halvemmaksi kaupungille kuin päivähoitopaikat ja on perheiden erilaisen elämäntavan ja – tilanteiden tukemista!

Jätä kommentti

css.php