Hyökkäykseen, Häkämies!

Häkämiehen ja Stubbin ulkopolitiikka -kiertue keskittyy siihen, minkä perään on viime aikoina kovasti kuulutettu: avoimeen ja ennakkoluulottomaan poliittiseen keskusteluun. NATO, Venäjä-trio, naisten kutsunnat ja terroristiuhka Suomessa nostetaan pöydälle yleisön pyynnöstä. Siinäpä herkullisia keskustelunaiheita.

Eduskunnan turvallisuus- ja puolustuspoliittista selontekoa koskevassa keskustelussa nousi taannoin ”yllättäen” esiin raha ja sen puute. Vasemmisto on jo käytännössä irtisanoutunut puolustusmäärärahojen 2% kasvusta. Myös vihreät ja osa keskustalaisista suhtautuu kasvuun nuivasti. Mikäli puolustusministeriön määrärahoja leikataan, on mahdollista, että Suomen koko puolustusajattelu joudutaan miettimään uusiksi. Suomessa on aina ollut itsestään selvää, että meillä on yleinen asevelvollisuus. Valkoiva asevelvollisuus voi kuitenkin olla edessä, jos määrärahoja leikataan tuntuvasti ja silloin myös NATO-kissa on hyvä nostaa kokonaan pöydälle. 

Haastetaan Häkämies huomenna Birgerissä klo 18 !

Jätä kommentti

css.php