Tuhon tiet

Suomen tieyhdistyksen toimitusjohtaja Jaakko Rahja ottaa tänään 14.12 Hesarissa kantaa tiestön kuntoon. Kaikki autoilla ja kevyemmilläkin välineillä liikkuvat ovat havainneet Suomen tiestön kunnon rapistumisen sekä ylläpidon heikkoudet. Valtion ensi vuoden budjetissa nostetaan niin ikään esiin tiestömme huono kunto ja tulevaisuuteen kasautuvat ongelmat.  

Olin opiskeluainana useampana kesänä maastohommissa Hämeen tiepiirissä. Siltojen valut, teiden rakentamisen valvonta sekä erilaiset juoksutytön työt tulivat tutuiksi. Aikaa näistä hommista on kulunut pitkälti toistakymmentä vuotta kuten myös diplomi-työni “Kaavateiden kuntoluokitus” valmistumisesta. Tietilanne on kuitenkin vain heikentynyt erityisesti pienempien teiden osalta.

Käsittelin diplomi-työssäni erityisesti roudan aiheuttamia vaurioita, jotka Rahjakin ottaa esiin merkittävänä tekijänä. Diplomi-työn tavoitteena oli luoda yleisesti ymmärrettävä, selkeä ja looginen kuntoluokitusmenetelmä kuntien rakennuskaavateille perustuen esimerkkialueisiin. Luokituksen tavoitteena oli helpottaa rakennuskaavateiden korjaustarpeiden ja toimenpiteiden sekä niiden kiireellisyyden arviointia. Lisäksi menetelmällä pyrittiin helpottamaan rakennuskaavateiden vaurioiden löytymistä sekä kunnon seurantaa. Luokituksen oli tarkoitus soveltua kunnan omaan käyttöön mahdollisimman taloudellisesti kunnan ominaispiirteitä ja resursseja hyväksi käyttäen. Työn yhteydessä esiteltiin myös yleisiä toimenpidevaihtoehtoja vaurioiden syiden poistamiseen sekä toimenpiteiden taloudellisuusvertailussa mahdollisesti käytettäviä menetelmiä. Työssä keskityttiin nimenomaan katuihin rinnastettaviin rakennuskaavateihin. 

Rahja toteaa kirjoituksessaan “Huonot tiet hidastavat liikennettä, heikentävät turvallisuutta ja lisäävät päästöjä”. Näitä tosiasioita ei voi kiistää, joten ne on syytä ottaa todesta. Lähes kaikissa kunnissa olisikin syytä tehdä ns katujen / rakennuskaavateiden kuntoluokitus eli “ranking-lista”, jonka perusteella tiet pitäisi laittaa kuntoon. Priorisoinnin avulla olisi myös helpompi perustella päättäjille teiden kunnon parantamiseen sekä ylläpitoon tarvittavat resurssit mm havainnollisin dokumentein teiden nykytilasta ja todennäköisestä kehityksestä.

Vastuu teidemme kunnosta on viime kädessä poliitikoilla. Tässäkin tapauksessa tehdyt säästöt tulevat eteen kaksinkertaisina menoina vähän ajan päästä.

Kommentti artikkeliin “Tuhon tiet”
  1. avatar Kaippa sanoo:

    Huomenta

    Kuntoonlaittamista tallaajan näkökulmasta on aika monenlaista.
    Tuntuu aikamoiselta hassaamiselta päällystää samaa routivaa baanaa vähän väliä uudelleen, kun vika on pohjassa, jossa on aikanaan säästetty, ja uuden pohjustaminen on aika työläs prosessi.

    Kuplii se aina, ellei teräksellä päällystä. Viipurintien sillasta pitäis muuten tehdä nähtävyys, niin kuin tippukiviluolista, tässä se vaan toimii alhaalta ylöspäin.
    Äkkiä katsoen, pyörätiet tuntuu olevan sellaisia kohteita, jotka helpoiten rupeaa halkeilemaan, varmaan kevyemmän rakenteensa vuoksi. Niiden halkeamissa on kuitenkin selkeitä vaaramomentteja, kun rusauttaa etupyöränsä sopivaan kanjoniin, niin liikkumismuoto muuttuu lentolupakirjan vaativaksi.

    Autoilla kyllä joutaa ajamaan rauhallisemminkin, ranskalainen on mukava huonommallakin tiellä 🙂

Jätä kommentti

css.php