Aseistetaan ”ikiteekkarit”

Työurien pidentäminen on erittäin ihastuttava ja kiivastuttava keskustelunaihe. Meidän käy kuitenkin vanhanaikaisesti ellemme pysty pidentämään työuria suhteellisen vauhdikkaasti.
 
Eläkeikää voi nostattaa ja leipoa äärettömästi, mutta se edellyttää työelämän kohentamista kokonaisuudessaan. Ei Saarijärven Paavokaan olisi nykyisessä työntekokulttuurissa kovin hyvin selvinnyt saati pitkään jaksanut. Nuorten, taitavien ja ennakkoluulottomien suomalaisten rapsakampi siirtyminen opinnoista työelämään on huomattavasti ketterämmin järjestettävissä kuin koko työelämän parantaminen, joten siihen on tartuttava.
 

Aalto-yliopisto teki viime vuonna diplomi-insinööriennätyksen, kun se laittoi vanhan, teknillisen korkeakoulun mukaisen tutkinnon suorittamiselle takarajaksi 31.7.2010. Ikiteekkareille tuli kiire ja tuloksena oli noin 1000 vanhan systeemin mukaista tutkinnonsuorittajaa. Kiristäminen ja uhkailu auttoi siis monia ottamaan itseään niskasta kiinni.
 

Piiska ja porkkana onkin otettava käyttöön kautta linjan. Opiskelijaelämä ei ole taloudellisesti hääviä ja opintotuen määrää pitäisikin tarkistaa vuosittain kuten muiden sosiaalietuuksien määrää. Toisaalta opiskelijoiden olot täällä Suomessa ovat aivan eri sfääreissä kuin lähes kaikissa muissa maissa, ja valtion on myös saatava vastinetta ilmaisille opinahjoille ja myöntämälleen tuelle. Opinnot eivät siis saa venyä ylipitkiksi tai loppututkinnon suorittaminen jäädä kokonaan kesken. Ei antoisa ja ikimuistoinen opiskelijaelämä välttämättä venytä opintoja, päinvastoin. Hyvässä porukassa pänttääminen ja tenttien jälkeen yhdessä vapaata viettäminen siivittää usein varsin hyvään opintomenestykseen ja -vauhtiin. Jospa nuoria innostaisi kiivaampi opiskelutahti, jos opintotuki olisikin betoniin valettu ja se jaettaisiin tasaisesti opiskeluajalle, joka olisi itsestä kiinni. Voisiko pieni ahneus lisättynä terveeseen kilpailuhenkeen olla yksi ratkaisu?
 

Keskimäärin kolmasosa lukiolaisista pääsee suoraan tavoittelemaansa opiskelupaikkaan. Vapaaehtoinen välivuosi kiinnostaa liki samankokoista joukkoa, ja on varmasti tarpeen monelle tulevaisuuden valintoja tekevälle nuorelle. Vietin itsekin välivuoden tarjoillen, siivoillen ja ikäihmisiä auttaen. Vuosi kypsytti kummasti: opin arvostamaan sen aikaisia työkavereitani ihan reilusti ja toisaalta löysin oman alani.
Useampi välivuosi, niin pakollinen kuin vapaaehtoinen voi kuitenkin hyydyttää. Into, palo ja tiedonjano uhkaavat tyrehtyvät. Turhautunut nuori, joka ei löydä tai ponnisteluista huolimatta saavuta omaa alaansa tarvitsee tukea niin perheeltään kuin opintojen ohjauksestakin.
 

Kirjallisuuden nobelisti J.M.Coetzee toteaa palkitussa kirjassaan ”Nuoruus” opiskelijanuorukaisen suulla:
 

”Mutta kuinka hän voi paeta ilman loppututkintoa? Se olisi samaa kuin lähteä pitkälle matkalle, elinaikaiselle matkalle ilman vaatteita, ilman rahaa, ilman (tämä vertaus tulee vastahakoisemmin) asetta.”
 

Viimeisimmissä entisten naisteekkarien kokoontumisajoissa yllätimme kaikki toisemme: jokainen meistä oli nähnyt (ja näki vielä nykyisinkin) painajaisunia siitä, että oli ASEETON!
Pahin aseistariisuja ja ahdistuksen aiheuttaja oli dynamiikan jatkokurssi.
 

Suomalaiset, korruptoitumattomat aseet ovat maailmalla kova sana. Aseistetaan itsemme niillä ja laitetaan kaikki ”ikiteekkarit” pannaan.
 

3 kommenttia artikkeliin “Aseistetaan ”ikiteekkarit””
  1. avatar Osmo sanoo:

    Moi

    Haluat siis maahamme lisää tutkintoja ennemmin kuin lisää osaamista? Tutkintojen liukuhihnatuotanto ei ikävä kyllä paranna mitään tilannetta pitkällä tähtäimellä – ainoastaan lyhyellä tähtäimellä ja vain taloutta ajatellen.

  2. avatar Lulu Riikonen sanoo:

    Iltaa Osmo!

    Ei lisää tutkintoja vaan loppuun suoritettuja sellaisia ja työelämän tarpeet paremmin huomioivia. ”Roikkujia” tai opintoja ikuisesti venyttäviä pitää vähentää. Osaajia pitää olla tarpeen mukaan. Hyvä esimerkki ns koulutusmokasta oli rakennusmestarikoulutuksen lopettaminen. Onneksi se sittemmin palautettiin.

  3. avatar Osmo sanoo:

    Moi Lulu!

    Ideana hyvä, mutta siinä onkin rajan vetämistä, että kuka on ikiteekkari ja kuka ”ikiteekkari”. Ikuisesti venyttämistä on jo valmiiksi rajoiteuttu siten, että Kela maksaa vain tietyn määrän tukikuukausia. Siitä eteenpäin pitää ikiteekkarius rahoittaa jollain muulla konstilla. Se, että rahoittaa opiskelunsa työllä – ts. opiskelee työnsä ohessa – ei pitäisi olla niin kamalan kauhea synti edes yhteiskunnan kannalta.

    Lisäksi, jos asiaa kaikesta huolimatta haluaisi ajatella näin mustavalkoisesti, niin pitäisi ainakin tehdä itsensä kanssa jonkinlainen hyöty-kustannus -analyysi. Se, että jotkin asiat on helpompi mitata rahassa kuin toiset ei saisi olla peruste sille, että vaikeammin mitattavat jätetään huomiotta. Haluan nyt tällä sanoa sitä, että opiskelusta saattaa olla muuatkin hyötyä kuin vain se, että on opiskelija on viettänyt aikaa koulussa. Tai että on saanut paperin käteen.

Jätä kommentti

css.php