SuPer -hienoa

Sain tänään äkkilähtö-komennuksen muutaman tunnin varoitusajalla SuPerin valtakunnantason vaalipaneeliin Hämeenlinnan Vaakunaan.

Komennus oli hyvin mieluinen, eikä aihepiirikään aivan outo. Olin nimittäin ennen opintojani ja niiden aikana sijaistamassa kodinhoitajia ja vuodeosastoilla apuhoitajien apuna, joten olen kokenut pätkätyöläisenä työn raskauden. Ja olenhan tietysti törmännyt muiden suomalaisten tavoin kaikenlaisiin ihmeellisyyksiin terveyspalvelujen maailmassa erityisesti lasten myötä.

Tilaisuudessa keskusteltiin asioista laidasta laitaan ja esiin nostettiin mm julkisen terveydenhuollon yksityistäminen, vanhuspalvelulaki, eutanasia, verotus ja työurien pidentäminen.

Nostin itse esiin erityisesti harmaan talouden poiskitkemisen kunnollisen resurssoinnin sekä lasten- ja nuorten hyvinvoinnin. Suurin osa eli 82% lapsista ja nuorista voi hyvin. Tämä ei kuitenkaan riitä, sillä 90-luvun laman aikana syntynyt pahoinvointi ei ole kadonnut perheistä, joihin se silloin asettui. Lasten ja nuorten palveluihin tuolloin kohdistuneet säästötoimet vaikuttavat vieläkin. Pahoinvointi näkyy selkeästi kouluissa ja erityispalveluiden jonoissa ja erityisen herkkä ryhmä ovat yläasteikäiset tytöt, joiden yleisimmät oireet ovat masennus ja fyysisinen kipu. Tämä fakta kouraisee minua kolmen tytön äitinä syvältä.

Yhteiskunnan tehtävä on tukea apua kaipaavia perheitä ja tukemiseen tarvitaan €uroja. Eurot kannattaa sijoittaa vahvemmin vanhemmuuden ensimetreille eli äitiysneuvoloille on annettava paremmat edellytykset tukea vanhemmuutta. Tämä on ennaltaehkäisyä parhaimmillaan.

Ja kyllä. Kannatan eutanasiaa. Jos ihminen on henkisesti täysissä voimissa, on hänellä mielestäni oikeus päättää omasta elämästään.

Kommentti artikkeliin “SuPer -hienoa”
  1. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Terve Lulu!
    Hyvä että nostit esiin harmaan talouden. Ihmettelen miksi sen kitkemiseen ei resurssoida kiireesti. Monen rehellisen yrittäjän, myös duunareiden kanssa olen ihmetellyt, mistä moinen haluttomuus. Harmaa talous pitäisi kiireesti hävittää minimiin, se on kovassa kasvussa syrjäyttäen terveen kilpailun.
    Asiasta aidan viereen. Paistoin just Vanajasta kalastettua kuhaa. NAM!
    Ei sen rinnalla Norjan antibiootti-lohi ole kalaa. Kuin tiskirättiä lähinnä paistaisi.
    Nyt valmistaudun henkisesti kohtaamaan Koskelan Hessun kepu-hegemonian ip-kaffeen merkeissä Heikkilän kellarissa.
    Voimia vaalitaistoosi!
    T. Riitta

Jätä kommentti

css.php