Villakoiran ydin

Julkaistu Hämeenlinnan Viikkouutisten kolumnina 2.3.2012.

Jotta meillä kuntalaisilla olisi kunnon oltavat, on kunnan hoidettava perustehtävänsä kunnialla. Turhia paukkuja ei kannata laittaa tuottamattomaan sponsoritoimintaan, yritysten epätasa-arvoiseen lobbaamiseen tai epävarmoihin Guggenheimeihin. On keskityttävä perusasioihin ja kuntalaisten tarpeisiin.
Kunnan toimiala on kuntalain mukaan jaettu erityistoimialaan ja yleiseen toimialaan. Erityistoimiala on määritelty laissa ja se sisältää pakollisia ja vapaaehtoisia tehtäviä. Pakollisia ovat mm peruskoulun ja päivähoidon järjestäminen. Vapaaehtoinen kuntien tehtävä taas on esimerkiksi lukion ylläpitäminen. Yleiseen toimialaan taas kuuluvat tehtävät, jotka kunta voi omilla päätöksillään ottaa vastuulleen. Kunnan yleiseen toimialaan kuuluvia keskeisiä tehtäväalueita on mm elinkeinopolitiikka. Kuntalain mukaan ”kunta huolehtii elinkeinotoiminnan yleisistä edellytyksistä”.  Yleiset edellytykset tarkoittavat mm kunnallistekniikan rakentamista, energia- ja vesihuollon järjestämistä sekä maankäytön suunnittelua.
Vaikeampaa onkin sitten määritellä, kuinka paljon kunta voi esimerkiksi itse osallistua liiketoimintaan tai taloudellisesti tukea yksityisiä yrityksiä. Kunnan jäsenten tasapuolisen kohtelun vaatimus kun edellyttää pidättyvyyttä yksittäisten yritysten taloudellisessa tukemisessa. Jos jotain yritystä tukee, täytyisi muitakin tukea vastaavasti ihan jo tasa- arvon toteutumisen vuoksi. Eihän ketään saa perusteetta suosia enemmän kuin toista. Jos yksi saa yritystoimintaansa varten maapläntin käyttöönsä pitäisi muillekin tarjota samaa.
Tämän tukemisen määrittelyn haastavuus käy ilmi myös Hämeenlinnan kaupungin tuoreissa omistajapoliittisissa linjauksissa, joissa todetaan markkinoilla toimivista yhteisöistä seuraavaa: ”Omistamisen tulee perustua kaupungin tavoitteista ja toiminnasta lähteviin tarpeisiin ja sen tulee liittyä kaupungin toimialaan.” Autokauppabisnes ei ymmärtääkseni kuulu kaupungin toimialaan.
Linjauksissa lukee myös, jotta ”kaupunkikonserni ei ilman erityisen painavia syitä hanki osuuksia markkinoilla toimivista yrityksistä, ellei kysymys ole sijoitusvarojen hallinnoimiseksi tehtävistä sijoituksista julkisesti noteerattuihin yrityksiin tai vastaaviin sijoitustoiminnan periaatteissa määritellyllä tavalla”.  Autokauppabisnes ei mitenkään voi olla sijoitusvarojen hallinnoimiseksi tehtävä sijoitus. Täytyy tietenkin todeta, että nämä omistajapoliittiset linjaukset tulivat voimaan esimerkiksi Sunny Car Centerin osalta myöhään. Parempi kuitenkin myöhään kuin ei milloinkaan. Ehkä koko Sunny Car Center olisi jäänyt vailla tukea ja lobbausta, jos ohjeet olisivat olleet voimassa valtuustokauden alussa 2009.
Odottelemme siis uteliaina. Luvatut faktat suurista sijoittajista sekä osakas- ja osakeluetteloista ovat nyt tarpeen. Paikallisten autokauppiaiden mahdollisesta kiinnostuksestakin olisi hyvä saada päivitettyä tietoa. Sunny Car Center taitaa tulla käsittelyyn myös kaupunginhallitukseen, joten pöytäkirjoista voimme pian lukea missä mennään.
Kannattava bisnes ei tarvitse kaupungin tukea. Silloin riittää elinkeinotoiminnan yleisistä edellytyksistä huolehtiminen. Olisiko tässä villakoiran ydin?

Jätä kommentti

css.php