Ankara sananvapaus

Julkaistu Hämeenlinnan Viikkouutisten kolumnina 16.3.2012.

Pidän aina käsilaukussani Suomen perustuslakia, jonka 12 § Sananvapaus ja julkisuus on suosikkini:
”Jokaisella on sananvapaus. Sananvapauteen sisältyy oikeus ilmaista, julkistaa ja vastaanottaa tietoja, mielipiteitä ja muita viestejä kenenkään ennakolta estämättä.
Viranomaisen hallussa olevat asiakirjat ja muut tallenteet ovat julkisia, jollei niiden julkisuutta ole välttämättömien syiden vuoksi lailla erikseen rajoitettu. Jokaisella on oikeus saada tieto julkisesta asiakirjasta ja tallenteesta.”

Suomi oli Norjan kanssa jaetulla ykkössijalla kun maailmanjärjestö Reportterit ilman rajoja – järjestö julkisti alkuvuodesta 2012 viimeisimmän arvionsa maailman lehdistövapaudesta. Tämä perustuslaillinen oikeutemme kuitenkin törmää jatkuvasti rajoitus- tai rikkomisyrityksiin. Hyviä esimerkkejä riittää asiallisten ja rohkeiden mielipidekirjoitusten julkaisematta jättämisistä ja kolumnien kieltämisistä kamuja häiritsevien uutisten unohtamisiin. Sananvapauden käyttöä voidaan myös yrittää rajoittaa etukäteen jonkun tahon toiveiden mukaisesti.Sananvapautta ei saa rajoittaa uskonnollisen, poliittisen tai muun aatteen perusteella. Sananvapautta ei myöskään saa rajoittaa pelon ilmapiirillä tai ”management by AKT”, kuten Arno Ahosniemi totesi Kauppalehdessä 9.3.2012.

Sananvapauttansa käytti eräs paikallinen autokauppias, kun hän totesi, että ”Sunny Car Centerin pitkään jumissa ollut hanke on ollut tulppana autoliiketoimialan paikalliselle kehitykselle”. Lohkaisu ei lähtenyt lonkalta vaan kokemuksen ja ammattiosaamisen myötä. Kaikki eivät tästä kuitenkaan ilahtuneet. Sananvapauttaan käyttivät aikanaan myös yksi jos toinenkin poliitikko ja saivat sen myötä riivinraudan maineen. Onkin arvioitu, että sensuurinhalu iskee kaikkein terävimmin mm virastoissa ja erilaisissa yhdistyksissä.

Suurehko kansainvälinen urheilupamppu totesi minulle taannoin, että niin politiikassa kuin urheilumaailmassakin on joko hiljennyttävä ja sopeuduttava tai taisteltava. Tässä keskustelussa oli kyse sananvapauden lisäksi laajemmistakin asioista ja ne kaikki liittyivät perustuslaillisiin oikeuksiimme.

Sanavapauden käyttäminen vie edelleen hengen mm Pohjois –Koreassa ja Eritreassa. Täällä Suomessa sananvapauden käyttäminen on kuulemma vienyt joiltakin suupalteilta työpaikan tai terveyden.
Toimittaja Kari Huhta kirjoittikin 22.2.2012 Helsingin Sanomien kolumnissaan ”Sananvapaudesta syntyy helposti leppoisa ja harras kuva. Todellisuudessa sananvapauden käyttö on ankaraa puuhaa.”
Napakymppi.

4 kommenttia artikkeliin “Ankara sananvapaus”
  1. avatar Jari Mäkelä sanoo:

    Päivää !

    Hyvä ja perusteltu näkökanta Lulu. Veikkanpa että kirjoituksesi yleisluonteisuuden takaa kuultaa myöskin paikallinen mentaliteetti. Viisaita päätöksiä tukee avoin ja reaaliaikainen tiedonvälitys varsinkin verovaroin tuettujen hankkeiden kohdalla. Kun paikallista tutkivaa journalismia ei juurikaan harrasteta ei yhtälö toimi.

    Innopark on tästä kouluesimerkki. IP sai jatkaa verovarojen imurointia vuosikaudet kun kukaan ei ottanut asioista selvää. Kuvitellaanpa että IP:a olisi tutkittu ja tiedotettu ajantasaisesti joka vuosi. Lyön vetoa että ruorissa seisovien olisi pakon edessä pitänyt alkaa suoristaa alusta jo vuosia sitten.

  2. avatar Riitta Nyqvist sanoo:

    Tervehdys!
    Hyvin kuitattu Lulu.
    Sananvapauden käyttö on ankaraa puuhaa.
    Varsinkin ristiinistujien pieni piiri haluaa tulkita kriittisen, avoimen arvioinnin, kevyin perusteluin
    – pelkäksi haukkumiseksi.
    Riitta

  3. avatar Vesa Jussila sanoo:

    Kyllä niitä lakeja näköjään rikotaan mennen tullen,Valkeakoskelainen elementtitehdas jätti palvelusvuosikorvaukset ja iltavuorolisät maksamatta.Lisäksi seurasi kotoa käsin työmaan tapahtumia valvontakameroilla,ja avasi toisen nimellä tullutta postia.Nm-luiperi

  4. avatar Heikki Koskela sanoo:

    Moi Lulu!
    Jos jossain seurassa ei oikein viihdy, on muututtava itse seuran kaltaiseksi tai vaihdettava seuraa.
    Kova juttu! Toivottavasti sinua porukat kadulla vielä tervehtivät, etteivät erimielisyydet menneet henkilökohtaiselle tasolle.
    Tsemppiä t. Hessu K.

Jätä kommentti

css.php