Routii ja painuu

Julkaistu Hämeenlinnan Viikkouutisten kolumnina 30.3.2012

Kaupungit yrittävät viisaasti päästä eroon kaikesta turhasta, kiinteästä omaisuudestaan. Kalliilla rahalla ylläpidettävät, turhan panttina seisovat pytingit kun ovat selvä riesa. Huonoja kauppoja tai lehmänkauppoja ei kiinteistöbisneksessäkään kuitenkaan kannata tehdä. Alennusmyynti ei kannata kuin pakon edessä.

 

Koulujen, päiväkotien sekä muiden välttämättömien julkisten rakennusten osalta olemme jo selkä seinää vasten. Ennaltaehkäisevät huolto- ja korjaustoimenpiteet on usein jätetty tekemättä. Rahaa kuluu rutkasti peruskorjauksiin ja suurremontteihin, emmekä voi sille enää mitään. Suomessa onkin mm kosteus- ja homevaurioiden vuoksi kiireellisessä korjaustarpeessa olevia kouluja noin 1300. Suurimmassa osassa kaupunkeja on tämän seurauksena julmetun kokoinen korjausvelka. Näihin kohteisiin on kuitenkin sijoitettava tai käy entistä köpelömmin.

 

Katu- ja kaavatieverkostojamme ilman emme myöskään selviä, emmekä pääsisi niistä eroon vaikka kuinka haluaisimme. Kuka nyt viitsisi ostaa monttuisia katuja, joiden korjausvelkaa on hyvin vaikea edes arvioida? Välttämätöntä näiden verkostojen osalta onkin pistää ne pikku hiljaa kuntoon.

 

Lumi sulaa jo vauhdilla ja kaupunkien katu- ja kaavatieverkostot paljastavat rosoiset pintansa. Kaikki autoilla ja kevyemmilläkin menopeleillä liikkuvat huomaavat railot kotikaduillaan. Halkeamat, kelirikot, reiät ja urat ovat pääosin roudan ja alusrakenteen painumien aiheuttamia tuhoja. Toki moni halkeama on myös aiheutunut liian raskaasta liikenteestä tai työ- ja suunnitteluvirheistä. Tämä kuulostaa kovin tutulta, sillä jos suunnitelmat, selvitykset ja pohjatyöt ovat pielessä, on turha yrittää peitellä töppäilyjä kosmeettisilla tempuilla.

 

Omaisuutemme on siis katuverkostojenkin osalta suuren korjausvelan rasittama eikä paukkuja meinaa riittää kuin tulipalojen sammutteluun. Katuja päästään usein rahapulan vuoksi paikkaamaan vasta kun ajeleminen on kuin perunapellossa ponnistelua.

 

Yhteisestä omaisuudestamme huolehtiminen on tärkeää, eikä sitä voi tiukasta taloudellisesta tilanteesta huolimatta enää lykätä. Rakennusten osalta on jo onneksi havahduttu. Katujen ja teiden osalta ollaan kuitenkin myöhässä.

Korjaamattomuus kostautuu  aina ennemmin tai myöhemmin.

Jätä kommentti

css.php