United States of Europe?

Ruotsin Helsingin Sanomat eli Dagens Nyheter uutisoi toimittaja Henrik Brorsin artikkelissa 23.9.2012 vakuuttavasti EU:n tulevaisuudesta. EU:n raskassarjalaiset Saksan liittokansleri Angela Merkel ja Ranskan presidentti Francois Hollande ovat lehden mukaan viemässä Euroopan Unionia kohti ”Euroopan Yhdysvaltoja”. Merkel on jo pitkään ajanut EU:n perustuslain muuttamista niin, että se mahdollistaisi syvempää yhteistyötä sekä jäsenmaiden taloudellista kontrolloimista. Ranskan presidentti Hollande taas on hieman yllättäen osoittanut selvän tukensa tiiviimmälle EU-yhteistyölle.

EU:n puheenjohtaja Herman Van Rompuy selvittää parhaillaan muiden EU:n ykkösmiesten Jose Maria Barroson, Jean-Claude Junckerin ja Mario Draghin kanssa kuinka EU-yhteistyötä voidaan syventää tulevien eurokriisien välttämiseksi. Heiltä odotetaan joulukuussa 2012 ehdotusta siitä, kuinka EU muutetaan ”poliittiseksi unioniksi” sekä siitä, mitä muutoksia Lissabonin sopimukseen olisi uudistuneen unionin myötä tehtävä. Euroopan Yhdysvallat eli United States of Europe voi olla lähempänä kuin arvaammekaan.

Näin siis Dagens Nyheter.

Suomessa emme ole tällaista uutisointia nähneet. Onko siis Ruotsin hallituksella enemmän ja tarkempaa tietoa EU:n tulevaisuudesta kuin Suomella? Vai onko kyse EU-linjauksista, joita Suomen hallitus ei halua tuoda julkisuuteen ennen kunnallisvaaleja?

 

 

 

9 kommenttia artikkeliin “United States of Europe?”
  1. avatar katriina ahtiainen sanoo:

    Näin se taipaapi olla…
    Ruotsin uutisia Suomi seuraa viiveellä. Tämän asian kohdalla
    viime voipi olla vaalien yli.

    Poskisuudelmat eivät riitä. Etelässä osataan käyttäytyä.
    Suudelma ei tarkoita, että ollaan kavereita.

    ”Hämeenlinnassa saa odottaa tervehtimistäkin. Täällä naisen on
    tehtävä aloite. Kiitos eilisestä.”

    Hyvin tuo Suomi näyttää velkaantuvan. Ei huolta: Kreikka autaa meitä!.

    Kaunista toripäivää Kuralasta!
    Katriina Ahtiainen
    Perussuomalainen 22

  2. avatar iisakki sanoo:

    Terve Lulu,

    Emmekö todella ole nähneet? Annat ikään kuin ymmärtää, että Suomen media(kin) olisi jossain poliittisessa talutusnuorassa? Tieteellisen tutkimuksen mukaan jotain piirteitä mediamanipuloinnista saattaakin olla, mutta viime aikoina ne ovat liittyneet ”Jytkyn” rakentamiseen (mm. Ylen tv-uutiset eilen).

    Suomen Helsingin Sanomat kuitenkin näyttää olleen liittovaltiospekulaatioissaan Ruotsin Helsingin Sanomia edellä, esim.: http://www.fiia.fi/fi/news/1609/olemmekin_jo_liittovaltio/

  3. avatar riitta nyqvist sanoo:

    Tervehdys!
    Kyllä näissä liittovaltio-spekuloinneissa keulivat jo (YLE/19.6.2012)
    temareita edustavat mepit Mitro Repo ja Nato-Liisa.
    ”- Velanpurkurahaston englanninkielinen nimi viittaa vapahdukseen ja armahtamiseen.
    Tässä tilanteessa Eurooppa tarvitsee vapahdusta sanoo Mitro Repo (sd.)”
    Liisa Jaakonsaari, ”- Kannatan integraation syventämistä. Se tarkoittaa ”enemmän Eurooppaa.”
    Luoja varjelkoot meitä näistä Yksiniitisistä Isänmaan Parturtureista!
    Riitta

  4. avatar Kalle Grönholm sanoo:

    Hei Lulu!

    Mielenkiintoista. Nyt jäämme siis odottelemaan joulukuun julkilausumia. Näillä näkymin Iso-Britannia ja Ruotsi ainakin näyttävät ottavan etäisyyyttä tiiviimpään yhteistyöhön.
    Hyvä, että Suomessakin on tällaisesta tiedotettu , joskin siten, ettei tavallinen Kalle sitä löydä, ei osaa hakeakaan, eikä näe.

  5. avatar Kalle Grönholm sanoo:

    Hei vielä,

    Onko tästä muualla kuin Hesarin linkissä? Asiapitoista siis? Jos niin missä?

    Sama Kalle

    • avatar iisakki sanoo:

      Terve Kalle,

      kirjoita vaikka googleen ”liittovaltiokehitys”, niin hakutuloksiin tulee satoja asiaan liittyviä artikkeleita eri suomalaista lehdistä ja tekstejä bloggareilta, poliitikoilta tms.

  6. avatar riitta nyqvist sanoo:

    Tervehdys Kalle!
    Ko. aiheesta löytyy Kari Ilkkalan ja minun blogeistani/HäSa,
    mm. kylmää kritiikkiä ja faktatietoa maailmanlaajuisestikin, jo useamman vuoden ajalta.
    Viime viikolla Telluksen yksi arvostetuimmista asiantuntijoista, sosiologi Bauman varoitti vallan (raha) ja poliittisen ”avioeron” seurauksista.
    Baumanin mukaan valta on nyt poliittisen kontrollin ulottumattomissa.
    Kaikki kelluu, eikä ole kiinniotettavissa.
    Suvereenisuus kansallisvallasta on pelkkä illuusio. Demokratia yskii.
    Markkinat ovat nyt keinottelijoilla, ei poliitikkojen hallussa.
    Poliitikkojen olisi pitänyt AJOISSA asettaa lakisääteiset rajat markkinavoimille.
    Joku poistuu markkinoilta…
    Niin Kalle, tämä ei ole ensimmäinen kerta Telluksella, mitään ei ole opiksi otettu.
    Mediamme ei ole kovin kriittinen ollut, lähinnä yhteislaulua.
    Ne jotka ovat kritisoineet ko.kehityssuuntaa, on leimattu vanhakantaisiksi metsäläisiksi,
    tai perussuomalaisiksi pelottelijoiksi.
    Hienoa että olet kiinnostunut ko. asiasta.
    T. Riitta

  7. avatar Aarno Järvinen sanoo:

    Ehtoota taas
    Aikanaan ennen talvisotaa ehdotettiin ja kokoonnuttiinkin jo suunnittelemaankin pohjoismaista yhteistyotä. Vieläko me pelätään itänaapuria kun ei ymmärretä että Islanti,Norja,Ruotsi,Suomi ja Tanska pitäisi saada Pohjoismaiden unioniksi. Ei tarttis kun meidän muuttaa valuuttamme kruunuksi,palvelut,vienti ja tuonti Unioinen sisällä ja myös ulos muualle sujuisi.
    Aarno Järvinen

  8. avatar Timo Kivistö sanoo:

    Moikka Lulu,

    ja kiitos viime viikon yhteistyöstä;) Kaikki laillinen ja laiton Suomen kuppaamiseksi tehdään sekoomuksen ja temarien toimesta. Tapellaan näitä pimeyden voimia vastaan, niinkuin vain voidaan. Kakkoseksi tultiin viime torstaina, menestystä Kaurialan lukion kyvykkäille nuorille Tampereelle!

Jätä kommentti

css.php