Rakkaudesta työhön

Julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten kolumnina 14.4.2014

 

Eräs vuosia sitten eläkkeelle siirtynyt rouva soitti minulle muutama viikko sitten kimpaantuneena. Rouvan mukaan nykypäivän työelämä on kriisissä, koska työpaikoilla ”ollaan töissä” eikä ”tehdä työtä”. Töissä vietetään aikaa, ollaan tekevinään töitä ja viihdytään. Työnteko ei saa olla liian raskasta tai likaista, eikä työmatka saa olla liian pitkä. Asiakkaita ei palvella vaan heitä kohdellaan kuin riesoja. Vähemmän hyville työpaikoille nyrpistetään nenää, eikä niitä oteta  vastaan. Rouva perusti mielipiteensä omiin ja lähipiirinsä laajoihin ja pitkäaikaisiin kokemuksiin.

Töissä ”oleminen” on ongelma, vaikkei sitä voikaan yleistää. Niin vanhoista kuntien työntekijöistä kuin yksityisen sektorin keltanokistakin löytyy kaikenlaista tekijää. Suuri osa esimerkiksi mikro- ja pk-yrittäjistä paiskii töitä vuorokaudet ympäri. Samoin on laita muun muassa monilla velvollisuudentuntoisilla kuntien hoito- ja opetusalan työntekijöillä. Työt eivät myöskään jää työpaikalle vaan tulevat mukaan vapaa-ajalle ainakin ajatuksissa. Tuottavuus on huipussaan oman terveydenkin uhalla.

Suurin ongelma on julkisella sektorilla, jossa työn tuottavuus ja tehot ovat heikentyneet jo vuosia. Meillä on kuitenkin maailman osaavimmat julkisen sektorin työntekijät, joten syypäitä tähän tehottomuuteen ei pidä etsiä omista puurtajista. Suurin syyllinen on valtavaksi paisunut, byrokraattinen julkinen organisaatio. Järjestelmä, jossa työntekijöiden potentiaalia, luovuutta, oma-aloitteisuutta tai intoa ei osata hyödyntää niin kuin pitäisi. Organisaatio, jossa on puutteita niin johtamisessa kuin prosesseissakin. Työpaikka, jossa asioita ei jakseta tai haluta tehdä toisin ja paremmin kuin ennen. Vakava ongelma julkisella sektorilla on myös haluttomuus ja kyvyttömyys kehittää organisaatioita ja toimintaa riittävän syvästi ja nopeasti. Näennäiskehittämistä kyllä riittää.

Yhteiskunnan ja Suomen talouden kannalta on keskeistä, että töitä oikeasti tehdään ja kaikki hyvän työnteon edellytyksen esteet poistetaan. Asenteet on pistettävä kohdalleen ja kaikki työkykyiset on saatava tekemään töitä omien kykyjensä mukaan. Ja kykyjähän siis riittää. Julkisen sektorin työntekijöiden potentiaali on hyödyntämätön voimavara, jonka avulla maamme taloutta voidaan kohentaa huomattavasti. Osaajia, joiden avulla julkisen palvelutuotannon tuottavuutta ja asiakaslähtöisyyttä voidaan parantaa. Nämä kaikki osaajat pitää siis vain saada kukoistamaan ja ”tekemään” töitä. Kuntoon ja lentoon.

Katse kohdistuu jälleen kerran johtoon. Kun johto saa osaavan joukkonsa innostumaan, arvostaa heitä ja saa porukan voimaan hyvin, syntyy tulosta. Vastuu ei kuitenkaan voi olla yksin johdolla. Niin ylimpien johtajien kuin ruohonjuuritason puurtajienkin tulee hoitaa työnsä vastuullisesti ja ammattitaidolla. Kaikkien osaajien kuluu myös olla ylpeitä osaamisestaan, oli ala mikä tahansa.

Kun työt eivät enää ole oikein kivoja, päättää osa työntekijöistä hakeutua muualle hommiin. Tämä ilmiö on juuri nyt kuuminta muotia valtakunnan ylätasolla. Kokoomuksen ministerit Katainen, Virkkunen ja Stubb hakeutuvat mukavampiin hommiin ulkomaille. Selityksiä tälle joukkopaolle riittää laidasta laitaan. Selvää on kuitenkin se, että hommat jäävät pahasti kesken ja levälleen.

Kataisen vuonna 2007 alkaneen ministeriuran aikana Suomen kansantuote ja tuottavuus ovat jumiutuneet paikoilleen ja velka kasvanut kymmenillä miljardeilla. No ei varmaan ole kivaa, mutta vastuunpakoilulta tämä kyllä vaikuttaa.

 

4 kommenttia artikkeliin “Rakkaudesta työhön”
  1. avatar valitan sanoo:

    Ja lukeneisto tekee uraa vaikka pitäisi tehdä töitä.
    Mikäs ihme se sitten on, että maa makaa tässä tilassa.

  2. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Olen vanhan rouvan kanssa samaa mieltä, ehkä siksi, että olen itsekin vanha ja aikanaan saanut vanhanaikaisen kasvatuksen. Isäni ja äitini sukupolvi piti työntekoa erityisessä arvossa. Työtä piti tehdä niin hyvin, että siitä sai palkan ja lopputilin saaminen oli kauhistus. Sosiaalitoimistoon meno oli kauhistus. Olen sitä mieltä, että sosialidemokraattinen politiikka on ajanut kansan siihen jamaan, että nuoret ovat kadottaneet osan työnteon ”arvoista”. Tärkeintä on mahdollisimman hyvä ansiotaso mahdollisimman vähällä. Jopa täysin ammattitaidottomat katsovat että palkan pitäisi olla esim 15-20,- € tunnilta ja työn pitäisi olla ”kivaa”. Itse tein4 pidempää työuraa 45 vuoden aikana, eikä se työnteko koskaan niin herkkua ollut, mutta perhe oli elätettävä. Lisäksi en ymmärrä että jopa 10-15 vuoden opiskelusta tulee saada ilmaisen opetuksen yms lisäksi, vielä muuta rahallista etuutta. No maailma on muuttunut nuoruudestani, sen ymmärrän, mutta jotain rotia pitäisi olla. Eduissakin.

  3. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Edellä olevalla haluan sanoa, että 1980-luvulta lähtien poliitikot ovat rakentaneet Suomen hyvinvointia haavekuvien varaan. Haavekuvana on ollut jatkuvan kasvun utopia. 90-luvun alun lamasta pelasti onnettomasti ja väliaikaisesti Nokia. Uutta ihmettä odotettiin viime vuoteen asti, kunnes vihdoinkin havahduttiin. Onnetonta on lisäksi se, että jos puolue oppositiossa vähän osoittaa merkkejä tosiasioiden tunnistamisesta, jo unohtuu kun valtaan päästään. Vastenmielistä on myös aiempien hallitusten syyttäminen. Olisi parempi tajuta asiat ja ryhtyä toimiin. Mutta Suomeen on muodostunut niin suuri etujensaajien joukko, että poliitikot eivät uskalla. Hämeenlinnan valtapuolueet ovat myös näitä haavekuvissa eläjiä.. Meidät on opetettu vauvasta vaariin siihen, että jokin näkymätön ”yhteiskunta” pelastaa, jos ei omat rahkeet riitä. Huonosti käy.

  4. avatar riitta.nyqvist sanoo:

    Tervehdys!
    Pitkästä kokemuksesta tiedän, nykyisin arvoista saarnataan enemmän,
    kuin niitä eletään.
    Hyvä johtaminen sisältää luottamuksen peruskiven.
    On osattava innostaa, kuunnella ja sietää kritiikkiä.
    Tarvitaan rohkeutta poistaa esteitä, päällekkäisyyksiä, byrokratiaa,
    jolloin luodaan edellytykset tehokkaaseen, tuottavaan toimintaan.
    Ei se sen kummempaa vaadi.
    Vaan mites se meneekään…
    olipa kyseessä kunnallinen tai yksityinen sektori:
    Huono itsetunto tykkää ja elää nuolemisesta, joo-joo!-jengistä,
    äkseeraus se vasta on poikaa!
    Pieni piiri päättää, tuo esitykset kuultaviksi, yleensä luettaviksi kalkkiviivoilla.
    Lopputulokseen ei voi enää vaikuttaa, ei edes siihen omaan,
    toimivampaan työnkuvaansa.
    Esillepano sisältää villejä visioita ja osatotuuksia,
    joista puuttuvat oleelliset, lopputulemaan vaikuttavat tiedot.
    Pitäisi jo pikkuhiljaa ymmärtää, että johtaminen on päivittäisiä
    – pikku vallankumouksia.
    No, niistä tappioistahan voi aina syyttää ”juoksupoikaa,”
    varsinkin jos rahat eivät ole omasta lompsasta.

Jätä kommentti

css.php