Ritaluoma valehtelee Kokdemin hyväksymänä

Ritaluoma ja Kokdem yrittävät edelleen viedä huomiota pois SCC-hankkeen sotkuista, joita Ritaluoma on aiheuttanut ja Kokdem toistuvasti katsonut läpi sormien.

Ritaluoma esitteli itse 11.8 kaupunginhallitukselle ja julkisuuteen sambialaisen, rikostaustaisen rahoittajansa, jonka nyt väitetään olevan pelkkä huijaus. Kokdemille Ritaluoman esittelemä rahoittaja kelpasi. Minkälaisia lienevät ne lukuisat, ”varmat” ja salaisiksi jääneet sijoittajat, jotka ovat oudosti häipyneet?

Tänään SCC-peli sai entistä likaisempia ja röyhkeämpiä piirteitä. Ritaluoma syyttää Kokdemin säestyksellä omista rahoittajasotkuistaan Hämeenlinnan Perussuomalaisia. Ritaluoma on itse rikkonut lakia SCC-hankkeen aikana. Nyt hän rikkoo lakia ja valehtelee todella raskaasti. Hän levittää julkisesti ja röyhkeästi täysiä valheita allekirjoittaneesta ja Ismo Soukolasta. Lisäksi hän esittelee valheidensa tueksi jonkun afrikkalaisen valheellisia sepityksiä. Edelleenkö Kokdem luottaa Ritaluomaan?

80 kommenttia artikkeliin “Ritaluoma valehtelee Kokdemin hyväksymänä”
  1. avatar Etupellossa sanoo:

    Uutinen Kokoomuksen äänitorvessa on pöyristyttävä.

    Vähintäänkin kyseenalaisen maineen saanut yrittäjä on uutiseen mannekiinina ja teksti kuuluu:
    ”valtuusto harkitsee kaupunginhallituksen tulevaisuutta”.

    Sadat, ehkä useammat lukijat eivät muuta tule lukemaan.

    Hyökkäys on paras puolustus… sopivasti Persuja syyttämällä viedään huomiota sivuun.

    Onneksi nyt aihe on karannut jo valtakunnan mediaan, eikä ole HäSan kontrollissa enää.

    Kuten niin kutkuttavasti tämän päivän Hesarissakin.

  2. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Lulu,

    nyt ovat hyvät lakineuvot tarpeen… miten kummassa Ritaluoman vaalituki merkitään vaalirahailmoitukseen?

    Vaalirahoituslain mukaan vaalirahoitus voi koostua:
    1) ehdokkaan omista varoista ja ehdokkaan ottamista lainoista;
    2) ehdokkaan, ehdokkaan tukiryhmän tai muun yksinomaan ehdokkaan tukemiseksi toimivan yhteisön saamasta tuesta;
    3) muusta tuesta.

    Vaalirahoitukseen kuuluvaksi tueksi luetaan rahana, tavarana, palveluna tai muulla vastaavalla tavalla saadut suoritukset. Tuki, jota ei ole annettu rahana, arvioidaan ja ilmoitetaan rahamääräisenä.

    Nigerialaiskirjeellä markkinoidun sambialaisrahan jälkeen Ritaluoma vetäisee hatustaan ghanalaiskirjeen.
    Ritaluoman perussuomalaisten eteen tekemän vaalityön arvoa voi arvioida vain kuin Mastercard-mainoksessa:

    PRICELESS!

  3. avatar Etupellossa sanoo:

    Älkää unohtako, että Iisakki, joka tekee Hesarissa irtiottoa aiheesta, siis sotkusta, sanoi hetki sitten kaupungin edustajana, että raha on puhdasta, jos viranomainen niin sanoo.

    No sanooko?

    Ettei nyt vaan pääse käymään ”any publishity is good publishity…”, näin vaalien alla

  4. avatar Harri sanoo:

    Nyt kannattaa Lulu Riikosen ja muiden asianosaisten tai siihen kuulumattomien odottaa syöttäjän seuraavaakin palloa, eikä hötkyillä counterinsa kanssa.
    Ko lapusta näytti puuttuvan ”yhteydenoton” ajankohta ja tapa, mitä siitä suhrusta nyt sai lehden sivulta selvää.

  5. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Oli totuus ”vuodosta” mikä tahansa, minua häiritsee Hämeen Sanomien yksipuolinen uutisointi. Jo ennen 11.8. kokousta oli edellisen päivän lehdessä Ritaluomasta suorastaan vastenmielisen ylistävä artikkeli ”Mies joka ui vastavirtaan”. Siinä oli henkilön itsensä ja valtapuolueiden totuus Hänestä. Eiköhän vastavirta ole paljolti Hänen itsensä aiheuttamaa. Tänään kaksi paikallispoliitikkoa tuomittiin nimeltä mainiten koko rahoituskuvion kaatajiksi, ilmeisesti liikemiehen toimittaman aineiston perusteella. Hämeen Sanomat voisi joskus harjoittaa myös oman toimituksen ”tutkivaa journalismia”. Myös siitä, mikä on johtanut kaupungin talouden huonoon tilaan. Ilmeisesti kansainväliset suhdanteet.

  6. avatar Harri sanoo:

    Melko vähän on tietoa äkkiä katsoen tästä Yaw Berkosta…WAIBS ltd:ssä Ghanassa näyttää vaikuttavan nimikaimansa.
    Sentään ”afrikan osaston johtaja”?

  7. avatar Jari Ranne sanoo:

    Tunnen työni vuoksi valtavan määrän hankkeita, mutta jo vuosia kestänyt Sunny Car Center -hanke alkaa päästä likaisimpien, epärehellisempien ja taustokuvioiltaan hämärimpien ja röyhkeimmin valehtelevien hankkeiden joukkoon, mitä olen päässyt näin läheltä seuraamaan.

    Erittäin vakavasti tuon tekee lisäksi se, että kaikki nuo piirteet ovat olleet alusta lähtien selkeästi nähtävissä, mutta silti enemmistö vastuussa olevista päättäjistä ja kaupungin virkamiesjohdosta on tuon kaiken hyväksynyt, sitä puolustanut, viis veisanneet asiantuntijoiden neuvoista ja vieläpä haukkuneet niitä, jotka ovat hälytyskelloja perustellusti soittaneet.

  8. avatar Harri sanoo:

    Kysymys Riikka Happoselle.
    Jutussa mainitaan Fagus Yaw Berkon kirjoittaneen tekstin.
    Sähköpostiin on kirjoitettu allekirjoittajan paikalle Yaw O. Berko.
    Onko haastattelutilanteessa ollut puhetta, onko kyse edes samasta henkilöstä?

  9. avatar Esa Leskinen sanoo:

    Googlesta ei löydy tietoja ”Yaw O. Berko”-nimisestä henkilöstä. Luulisi muuten, että kyseisen ihmisoikeusjärjestön näinkin tärkeällä edustajalla olisi englannin kieli paremmin hallussa. Tämän aamun Hämeen Sanomissa esitelty sähköposti on kieliopiltaan rahankerjuukirjeiden tasoa. Toisaalta onhan niihinkin hurahdettu…

    Esa

  10. avatar Harri sanoo:

    Niin..kansainvälisen ihmisoikeusjärjestön, Afrikan osaston johtaja (ei siis sihteeri, tai muu alainen) ottaa ja lentää suomalaisen autokeskuksen asioilla ympäri Afrikkaa selvittämässä, tuliko viesti Persulta vai ei.

    Afrikan ihmisoikeusasiat lienevät oletettua paremmalla tolalla?

  11. avatar Esa Leskinen sanoo:

    Miksi ihmeessä peliä ei vihelletty poikki 4.7.2014, jolloin kauppakirjan mukainen maksuaika meni umpeen?Silloin olisi säästytty monelta vaivalta ja ikävyydeltä.

    Uudessa Suomessa vaikutti aikoinaan legendaarinen pakinoitsija Olli (Väinö Nuorteva), jonka yksi juttusarja oli otsikoitu ”Eturientolan erikoisuuskirjeenvaihtaja uudisoi”. Siinä mahtipontiseen ja koukeroiseen tyyliin kirjoittava reportteri selostaa pikkukaupungin tapahtumia. Väinö Nuortevan poika on radiossa kertonut, että Eturientolan esikuvana oli Hämeenlinna, jonka kautta perhe matkusti kesämökilleen. Olli oli oikeassa: Aikamoisessa Eturientolassa tässä eletään!

  12. avatar Harri sanoo:

    Kovat oli sanktiouhat persuille lehdessä, yhden sähköpostiviestin voimalla (kaikki tuntevat sähköpostin ja kopiokoneen käytön ja niiden tuottaman todistusvoiman)
    Toimitus on tässä varsin hyökkäävällä asenteella liikkeellä.

    Huolestuttavaa on myös se, että oli nyt sitten afrikan osaston johtaja (a´la Häsa/Happonen) tai afrikan osaston jäsen(a`la Helsingin sanomat/Ritaluoma) Yaw O. tai Fagus Yaw tai vaikka itse Wilson, tuskin tähän vastataan, ollaan jo kaupunginhallitusta hajottamassa luottamuspulaan vedoten.
    Kiemungin, Ilkkalan ja Ranteen kinahistoria on sen verran värikäs, että vahvasti uskon, ettei tähän ”luottamuspulaan” tarvita, kuin ehkä vain yksi tekstiviesti jostain, niin johan pannaan pakka uusiksi…

    Malttia kannattaisi nyt harrastaa myös kokdem-puolella.

  13. avatar Harri sanoo:

    No nyt löytyi Fagus Yaw Owasu Berko, joka on humaanijärjestössä töissä. Odotamme raporttia mielenkiinnolla..

  14. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Olen Jari Ranteen kanssa samaa mieltä. Koko hanke oli alusta lähtien amatöörien käsissä. Liikemies Ritaluomaa tituleerattiin jossain Hämeensanomien artikkelissa kokeneeksi ”kiinteistörakennuttajaksi”. Jos on ollut mukana rakennuttamassa muutamia autohalleja ilman riskiä ei siitä paljon kokemus kasva. No onhan se paljon enemmän kuin kaupungin päättäjillä. Olin nuoruudessani suurehkossa rakennusliikkeessä töissä talouspuolella. Yleensä ensin hankittiin rahoitus ja sitten vasta rakennettiin. Maailma on siis muuttunut. Mutta rakentaminen ei yleensä ole ”persaukisten” hommaa.

  15. avatar Timo Aaltonen sanoo:

    Murobbs -foorumilla joku salapoliisi on selvittänyt, että ainakin yhden ghanalaisen Fagus Yaw Owusu Berkon kavereissa on sellainen henkilö kuin Carl Danhammer.

    http://s21.postimg.org/n2pzmwvyv/fagusowsusuberko.png

  16. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Minulle on jäänyt epäselväksi mitä kaupunginhallituksen jäsenet ovat vuotaneet.

    Mikäli kauppoja tehdään avoimin rehellisin mielin, kummankaan osapuolen ei tarvitse vuotaa mitään.

    Kiemunki on kaiken aikaa Ritaluoman kanssa kertonut rahoittajia löytyneen. Minua ei kiinnosta se kuka tuota pytinkiä rahoittaa, jos rahat ovat rehellisesti hankittuja. Ei muuta kuin rakentamaan, rakennusluvankin ovat jo hankkineet. Veronmaksajien rahoja ei pidä kuitenkaan tuossa projektissa enempää tärvellä.

    Ihmetyttää kaupunginhallituksen toiminta, kun he eivät pysty pitämään tekemistään sopimuksista kiinni. Eräpäivä on eräpäivä ja sen jälkeen toiminta jatkuu sopimusten mukaisesti.

    Kaupunginhallituksen ja kaupungivaltuuston kokoukset kaikkine lisäselvityksineen on tullut veronmaksajille jo nyt kalliiksi tämän projektin suhteen. Kiemunki kehuu rakennuslupatuloilla ymmärtämättä kulupuolta, joten tuloa ei kaupungille ole tullut.

    Kiemunki voisi muuten ystävälleen Ritaluoma kertoa miksi Ritaluomaa katsotaan karsaasti pankeissa.

    Jos lähettäisin rahaa 350 000 € Himbuktuun ja Suomen valvontaviranomaiset torppaavat rahalähetyksen ja suosittelevat minulle etten lähettäisi uudelleen tuota rahaa Himbuktuun. Mikäli kuitenkin lähettäisin rahat Himbuktuun uudelleen, ymmärtäisin pankkien karsatuksen samoin kuin mahdollisten konsulttien vetäytymisen ja heidän nimenkäyttökieltonsa projektissani.

  17. avatar Jouni Simula sanoo:

    Markku Ritaluoma on kertonut tämänpäiväisessä Talouselämän verkkouutisessa palkanneensa afrikkalaisen ihmisoikeusjärjestön selvittämään näitä rahoituskuvioita. Huom! tässä paino sanalla ”palkannut”. Taas on lähetetty postia ja rahaa liikkunut Afrikkaan. Eli eikö tässä ihan selvästi tutun nigerialaiskaavan mukaisesti uhrilta lypsetä koko ajan enemmän ja enemmän rahaa.

  18. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Jos Ranne ja Suokola ovat vuodon takana osoittaisi heiltä suoraselkäisyyttä tunnustaa asia. Kiemungin ”pyrkii selvittämään todenperäisyyden” on täyttä ”tuubaa”. Jos nykytekniikalla pystytään väärentämään (ostamaan) korkeakoulututkintotodistuksia, luulisi sähköposti yms asiakirjojen ”manipuloinnin” olevan lasten leikkiä. Varsinkin korruptoituneissa maissa. On surullista mihin Hämeenlinna on nykypoliitikkojen toimesta ajettu. Puolueisiin katsomatta. Kaikilla on jotain ”pelissä”= poliittinen tulevaisuus. Toisilla on vain järeämmät aseet tarkoitusperilleen=HÄSA. Ollut jo vuosia.

  19. avatar Lulu Ranne sanoo:

    Iltaa,
    ihmettelen Antin kanssa samaa asiaa. Väitetty vuoto ja sen sisältö ovat jääneet epäselviksi.

    Ainoa asia, joka tässä ei ole epäselvä on se, ettei Soukolalla tai minulla ole mitään sambialaiskontakteja. Epämääräiset afrikkalaiskontaktit ovat SCC:n heiniä.

    Uutta tietoa on jaossa huomisessa Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa.

  20. avatar populisti sanoo:

    Hämysanomista en tiedä, mutta Hesarin artikelissa Ritaluomen sanomisista kerrotaan näin::

    ”Hänen mukaansa ainakin Hämeenlinnan kaupunginhallituksen perussuomalaiset edustajat ovat lähettäneet Sambian medialle hanketta vahingoittavaa tietoa.”

    Mitä todisteita Ritaluoma on esittänyt/voi esittää sen tueksi, että juuri kaupunginhallituksen perussuomalaiset ovat tällaista tietoa Sambiaan lähettäneet?

    Ellei hän pysty sitä aukottomasti todistamaan, se on vale.

    Minua ei yhtään ihmetyttäisi, vaikka Ritaluoma olisi itse lähettänyt Sambian medialle noita tietoja; kun näki, että asiassa tuli vedettyä vesiperä, yrittää nyt kumminkin tällä tavoin mustamaalata perussuomalaisia.

    Toinen juttu sitten on, onko tuo ”hanketta vahingoittava tieto” totta vai valhetta. Jos se on totta, niin perussuomalaisia tulisi kiittää siitä, että he ovat kertoneet näitä tosiasioita myös Sambian lehdistölle. Mikäli siis olisivat sen tehneet.

    Ja samaan syssyyn Ritaluoma voisi kertoa senkin, mitä tuo tieto on ollut.

  21. avatar Onni Somerkallio sanoo:

    Voisitteko jo jättää koko hankkeen omaan arvoonsa! Koko hankkeesta ei tule mitään!! Mistä tulevat maksavat asiakkaat? Eivät ainakaankaan Hämeenlinnan ulkopuolelta. Olen yrittäjänä seurannut tasoa millä unelmia estetään toteuttavaksi yhteiskunnan varoilla! Ei tule mitään. Paskata ei tule karamellia!
    Terveisin
    Onni Somerkallio

    • avatar Etupellossa sanoo:

      Olen varovasti eri mieltä tuosta paskasta ei tule karamellia.

      Kirjoita youtubeen ”suo kuokka ja Jussi”.

      Ihankuin Iisakki olis tiiriön suolla kuokan kanssa… Ja tuloksena sisukasta pastillia

    • avatar Etupellossa sanoo:

      Olen varovasti eri mieltä tuosta paskasta ei tule karamellia -väitteestä.
      Katso YouTube sta haulla ”suo kuokka ja Jussi”.

      Ihan kuin hankkeen puuhamiehet kuokkis tiirönsuolla sisukkaita pastilleja

  22. avatar Etupellossa sanoo:

    YLE Häme mukaan ”Ritsku” on niin kova Dude, että pistää Iisakin tutkimaan vuodot ja hajottamaan kaupunginhallitusta, kun ei enää luota siihen.

    Nähtäväksi jää, saako tutkiva journalisti tällä kertaa ”faksin Burkina Fasosta?”

    Itse ehdottaisin, ettei nyt sentään alettais hajoittaan ja hallitsemaan, vaan tutuin termein:
    -virheistä on opittu
    -ei tässä ollut ihan kartalla, itse kukin (tällä kertaa Afrikan kartalla)
    – oli paljon muutakin vuodettavaa
    -näin tapahtuu varmaan jatkossakin.

    Kuka muistaa sen taitavan informantin, joka syötti yhdessä edellisissä sopista vastaavat tarinat medialle?

    Mitenköhän ne vuodot tukittiin, kun samat henkilöt istui vuosia HPK:n ja kaupungin päättäjinä? Valtuustossa ja hallituksessa.

    Sanoikohan ne iltarukouksen yhteydessä itselleen, että ”en kerro sulle, että aion ylittää budjetit omin luvin”?

    Toisaalta silloin ei kyllä tosiaan ”vuodettu”. Päivällä kiekkoveljenä valtuutensa ylittänyt toimari, istui illalla autuaan tietämättömänä valtuustossa päättäjänä.

    ”Se oli aikaa, se!” Asiat pystyi salaamaan jopa itseltään.

  23. avatar Kalle Grönholm sanoo:

    Ritaluoma on näemmä päättänyt hajottaa Hämeenlinnan kaupunginhallituksen. Siinä ei muilla ole paljonkaan sanomista. Ritaluoma tuntuu omistavan osan hämeenlinnalaisista poliitikoista. Tämä on tietysti vuosisadan rakkaustarina.
    Kiemungista on tullut S. Holmes. Puolueettoman ja asiantuntevan Holmesin on tehtävään valinnut yhtä puolueeton ja osaava kaupunginvaltuusto.
    Arvata voi, ketkä tulevat olemaan jutun suuret voittajat.

    • avatar populisti sanoo:

      Kyllä Kiemunki tutkii.
      Tässä pari vuotta takaperin joku nimimerkillä kirjoittava kristisoi häntä, jolloin hän kertoi ottaneensa selville kuka tuo nimimerkki oli ja uhkasi, että jos kritiikki ei lopu, hän paljastaa nimen.

      Sehän loppui.

      (Nimimerkki en muuten ollut minä.)

  24. avatar Susanna Hietanen sanoo:

    Jos minä lähettäisin sähköpostin vaikkapa poliisille ja ilmoittaisin esimerkiksi joidenkin hämeenlinnalaisten virkamiesten tehneen virkarikoksen, olisiko se käypä todiste ja esitettäisiinkö sillä perusteella virkamiesten erottamista?

    Kummallista…

    Susanna

    • avatar Harri sanoo:

      Siinä olisi semmoinen ero, että tuossa tapauksessa lähettäjän henkilöllisyys olisi aika varma 🙂
      Ei pelkkää ”black paintingia” siis..

  25. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Ku mä viimex Lulun torilla tapasin oli hällä mustat pitkät housut jalas ja päällepäinkin näki jot hän ei ollu mitään vuotanu, housut oli kuivat nii eestä kuin takkaa!
    Soukolan housut tarkastan kuhan tapaan!

  26. avatar maksumies sanoo:

    Kuntalaisena olisin kiinnostunut tietämään, paljonko jo kuolleena syntyneeseen ajatukseen Euroopan suurimmasta autotalosta on mennyt maksamiani verorahoja? Kokouspalkkiot, kaavoituskulut, peltotyöt ym. mukaan lukien. Ärsytys päättäjien vallattomaa rahankäyttöä kohtaan nousi alakoulun vanhempainillassa, jossa opettaja kertoi, ettei tokaluokkalaisille ole säästösyistä varaa ostaa kirjoja (kolmisen sataa euroa olisivat kirjat maksaneet). Nyt leikataan ja liimataan vihkoihin tehtäviä minimituntimäärillä.

    Valtakunnallisesti olen kiinnostunut keskustan ja kokoomuksen politiikasta, mutta paikallisella tasolla pitää näemmä äänestää henkilöitä saadakseen jotain järkeä verorahojen käyttöön ja ennen kaikkea muutosta toimintatapoihin. Kok-dem -akselin hyväveli-toiminta on kuvottavaa, tsemppiä Karille ja Lululle sekä prolle.

  27. avatar saara finni sanoo:

    Sain lopultakin tuon kuuluisan Hämeen Sanomien jutun luettavakseni.

    Lehden toimittajien yhteystiedoissa kerrotaan näin: Riikka Happonen, politiikan toimittaja.

    Olisikohan tuohon tullut kirjoitusvirhe? Pitänee olla näin: Riikka Happonen, poliikon toimittaja.

    Kyllä siinä on aivan ainutlaatuinen aisapari: Kiemunki ja Ritaluoma. Kuhan nyt vaan ei reki menisi nurin.

    • avatar saara finni sanoo:

      Katoha, kun lukihäiriöiseltä jäi edellisestä viestistä ti-tavu pois.

      • avatar saara finni sanoo:

        Myös Julkisen sanan neuvosto voisi olla kiinnostunut tuosta Riikka Happosen jutusta.

  28. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    En tiedä, jotenkin alkaa tuntua, että tässä yritetään pestä valkoiseksi valtapuolueiden eduskuntavaaliehdokkaiden menemässä oleva maine keinolla millä hyvänsä. Totesihan toimittaja Kiemunki aamun lehdessä, että kyseessä on ”käsittämätön soppa”. Jos asiassa olisi toimittu alkuperäissopimusten mukaisesti, jonka mukaisesti autotalo olisi ollut valmis 2013, ei mitään soppaa olisi olemassa. Nyt ei ole kasassa edes tonttirahaa. Asialla ovat olleet taitamattomat henkilöt, joiden ”kapasiteetti” ei riitä tämänkaltaisten asioiden hoitamiseen. Joskus itsekritiikki ennakkoon olisi paikallaan. Kuinkahan käy tapahtumapuiston. Mielestäni viimepäivien tapahtumat eivät merkitse kokonaissudelle enää mitään. Kannattaisi jo tunnustaa tapahtunut ja ottaa opiksi.

  29. avatar Timo sanoo:

    En mitenkään ymmärrä, kuinka valtuustossa joku noteeraa tällaisen vuotoväitteen niin, että aletaan tehdä tutkimuksia ja perustaa tilapäisiä valiokuntia. Väitteen tukena on yksityishenkilön näyttämä tuloste sähköpostista, jonka hän väittää olevan ghanalaisen yksityishenkilön lähettämä ja joka sisältää joitakin nimiä kökköenglannin välissä.

    Elämmekö Kummelissa?

    ps. Hämeen Sanomat alitti journalistisen riman pahasti 2.9. Vielä tänään 3.9. painetussa lehdessä on infoa CIPDH:sta, joka ei asiaan liity millään tavoin. Onko mahdotonta nähdä edes vähäisintä vaivaa yhdestä lähteestä saatujen tietojen tarkistamiseksi ennen kirjoitusten julkaisemista?

  30. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Monesta muusta lehdestä saisi päätoimittaja ”kenkää” niin huonon tason takia, mihin Hämeen Sanomat on viime vuosina ajautunut. Taitaa olla vaikea saada tilalle yhtä ”notkeaa”.

  31. avatar Kari Ilkkala sanoo:

    Tervehdys,

    Hämeen Sanomissa on nyt luettu herra Berkon kirje huolella uudelleen:

    http://www.hameensanomat.fi/uutiset/kanta-hame/268530-pelkka-sahkoposti-ei-riita-todisteeksi

  32. avatar Harri sanoo:

    ” Henkilö kirjeen takana on ilmeisesti aito” lainaus yo jutusta.

    Myös Pekka Virtanen on varmuudella aito henkilö, eri asia on, mitä hän on kirjoittanut.

  33. avatar no name sanoo:

    Huomasin myös tuon Happosen ja Kiemungin tämän päiväisen paljon nöyremmän asenteen tähän tapaukseen. Ei toimittaja enää puhunut rinta rottingilla virkarikossyytteistä eikä Kiemunki ollutkaan enää perustamassa valiokuntaa, saati erottamassa hallitusta.

    Niinkuin Saara Finni tuolla aiemmin aprikoi, kannattaisi asianomistajien eli Ms Ranteen ja Mrs Soukolan alistaa Häsan juttu JSN:n puntaroitavaksi, koska ei näin köykäisin eväin saisi mikään lehti lähteä asioista teutaroimaan saati niillä politikoimaan.

  34. avatar kiitollinen sanoo:

    Kiitos toimittaja Happoselle hänen ammattitaitoa osoittavasta sepitelmästään ”Lähtikö vuoto persuista”. Tätä tekstiä pystyy analysoimaan oppilaiden kanssa osoituksena siitä, mitä tapahtuu, kun toimittaja ei ymmärrä käsitettä lähdekritiikki.

  35. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Nyt kun Iisakki on saanut ”selontekotehtävän”, hän voisi aloittaa selvityksen omista mokistaan:
    Missä minä olen sanonut/kirjoittanut polttavani jäteöljyni?
    Miksi Lammin Lukiota ei lakkautettukaan syyllä jotta Hämeenlinna ei ota Hämeenkosken yläkoululaisia Lammin Hakkalan kouluun ja näinollen Lammin Lukio lakkaa kun sen toiminta on Hämeenkosken lukiolaisten varassa?
    Iisakin sepustukset aiemmin on olleet tasoa jonka joku määritteli laajemminkin Hämeen-Sanomista: ”Kuolinilmoitukseenkaan ei voi uskoa jollei ole nähnyt ruumista”.
    Maksaakohan kaupunki palkan moisesta ”pöljäilystä?
    Tietääkseni Iisakille ja Sarille maksetaan ”puoliviikkopalkkaa”. Tällaista ”paskan tonkimista” vartenko sitä maksetaan heille jos kaupunki ei koulukirjojakaan kykene oppilaille ostamaan.
    IIsakki ja Sari: HÄVETKÄÄ!!!

  36. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Hupiveikko tuo iisakki Kiemunki.

    Eilen hän oli kovin tuohtunut Ritaluoman esittämän sähköpostin suhteen ja oli asettamassa toimielintä tutkimaan ja etsimään syyllisiä ei mihinkään.

    Tämän päivän Hämeen sanomissa kerrotaan, että Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki pyrkii varmistamaan Sunny Car Centerin toimitusjohtajan Markku Ritaluoman esittämän todisteen, jonka mukaan kaupunginhallituksen jäsen Lulu Ranne ja kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Ismo Soukola olisivat vuotaneet salassa pidettäviä kaupunginhallituksen asioita sambialaiselle verkkolehdelle elokuussa.

    Tuo tehtävä ei millään muotoa ole kaupunginvaltuuston puheenjohtajan tehtävä, viittaa virkatehtävien laiminlyöntiin, tai ainakin kykenämättömyyttä hoitaa niitä. Jos jotain jostain epäillään, Suomessa on eri viranomaiset epäilyn tutkimiseksi kuin kaupunginvaltuustojen puheenjohtajat. Kaiken lisäksi Iisakki Kiemunki kuuluu myös itse epäiltyjen joukkoon. Mikä todistaa ettei hän itse ole vuotanut.

    Tänään tuossa Karin esittämässä linkissä tuo kiemurtelija ei olekaan enää toimielimen kannalla sen enempää kuin tutkijan rooliakaan ottamassa. nyt hän sanoo näin: ”– Ei missään nimessä. Tottakai jotain näyttöä pitää olla. Ei kaupunki lähde mihinkään toimenpiteisiin, ellei jotain vakuuttavampaa ja aitoa evidenssiä väitetyistä vuodoista esitetä, Kiemunki sanoo.”

  37. avatar Jari Ranne sanoo:

    Hämeen Sanomat jatkaa törkeästi valheilla ja perättömillä epäilyillä mässäilyä. Eikö Hämeen Sanomien toimitus todellakaan tunne journalistien eettisiä ohjeita, että ennen uutisointia pitää lähde tarkistaa?

    Toimitukselle myös tiedoksi, että valheiden levittely ja perättömien epäilyjen ylläpito on rikos.

  38. avatar no name sanoo:

    Niin on kai tässä nyt Häsan asia todistaa levittelemiään väitteitä tosiksi. Jos ja kun nyt käy niin ettei mitään saada selville tästä Afrikan ihmisoikeushaaran todenperäisyydestä, jää Häsan esittämät väitteet Ranteesta ja Soukolasta elämään ihmisten mielissä ikäänkuin totuutena.

  39. avatar Jari Ranne sanoo:

    Kun valheita levittää julkisuudessa noin suurella äänellä, siitä ei selviä kuin koira veräjästä.

  40. avatar Etupellossa sanoo:

    Kova on valtuustonpuheenjohtajan kyky selvitellä yhteyksiä.

    (HäSa) Ulkoministeriön Afrikan ja lähi-idän osasto ei tee yhteistyötä CIPDH:n kanssa, eikä sillä ole tietoa järjestöstä.

    (HäSa) Suomen punainen risti ei ole koskaan kuullutkaan ko. järjestöstä.

    (HS) Itse kyseinen CIPDH-järjestö on antanut Helsingin sanomille lausunnon: ” ettei Ritaluoman palkkaama ghanalaismies edusta sitä, vaan toimii omissa nimissään.”

    Onko Kiemunki sitten valjastanut käyttöön tutkivan journalistin taitonsa, kun on saanut tähän mystiseen Berkoon yhteyden?

    Iisakki lanseerasi blogissaan mainion googlefight -sovelluksen (googlefight.com).

    Siinä voi laittaa asiat ”tappelemaan” keskenään (vähän niinkuin vesibussissa).

    Kun Ritaluoma lanseerasi pari päivää sitten Fagus Yaw Berkon, veti Iisakki ”FYB”:iä pataan googlefightissa luvuin 645-13.

    Nyt kun Hämeenlinna kuhisee SCC-sotkua, On FYB kirinyt kannoille, tänään tappelu on tilanteessa 770-35.

    FYB on kysellyt apuja Linkedln :ssä tullakseen tunnetuksi, nyt hepun katu-uskottavuus netissä on kolminkertaistunut reilussa vuorokaudessa.

    Good work!

  41. avatar Etupellossa sanoo:

    On se kova jätkä!

    Kari Ilkkala nimittäin. Lokakuussa 2010 varoitteli jo päättäjiä autotalohankkeesta ja kirjoitteli jo silloin nigerialaiskirjeistä.

    Tekijän oikeuksia kunnioittaen, tässä lainaus Ilkkalan kirjoituksesta:

    ”Autokeskuksen tapauksessa huoleni kohde on se tapa, jolla asia on päättäjille markkinoitu. Tämä on NIIN tuttu kuvio.

    Näytetään hirmuista porkkanaa, oikein sateenkaaren päässä olevaa kultaruukkua, ja pyydetään pikku summaa. Annetaan ymmärtää, että se on sitten tässä. Aina kuitenkin tulee se seuraava vaihe, ja seuraava vaihe, ja seuraava vaihe, jossa panokset kasvavat.

    Ihmisen psykologia vain toimii niin, että ollaan valmiita sijoittamaan uudelleen suuriakin summia sen rahan pelastamiseksi, joka käytännössä on jo menetetty. Pelissä on ihan sama psykologia, joka toimii edelleen Wincapitan raunioilla, ja joka saa jotkut vastaamaan nigerialaiskirjeisiin.

    Yritän vain asiapohjalta välittää seikkoja, jotka pitäisi huomioida. Kyseessä on erittäin riskipitoinen hanke, joka ei aikuisten oikeasti hyödy siitä, jos siihen laitetaan julkista rahaa (jota myös vakuudet ovat). Tällä hetkellä Hämeenlinnan kaupunki on ainoa hankkeen kokoluokan huomioiden merkittävä toimija, ja siksi sen tulee olemaan erittäin vaikeaa irrottautua hankkeesta tappamatta sitä saman tien.

    Ei tarvitse ihmeellisiä ennustajan lahjoja nähdäkseen, että jatkopyyntöjä tulee rahan tai takausten muodossa.”

    (lainaus päättyy)

    Taisi olla Possentieltä liian pitkä matka ”huutaa”, kun eivät Ilkkalaa valtuustossa kuunnelleet?
    Ilkkala oli tuolloin profiloitunut aktiiviseksi mielipidevaikuttajaksi Hämeenlinnassa ja taittanut Iisakin kanssa somessa peistä jo pitkään, joten Huomaamatta ei Ilkkalan kirjoitukset tuolloin taatusti jääneet.

    Varsinkin kun iisakki kirjoittaa Ilkkalan blogiin kuukautta aiemmin, syyskuussa 2010 näin:

    (lainaus alkaa)
    Terve,

    meinasin ehdottaa sinulle blogin perustamista, mutta oletkin jo sellaisen tehnyt. Mikset laittaisi noita keskustelufoorumille laatimiasi tekstejä jatkossa myös tänne, niin säilyvät pidempään ja niihin on helpompi myös palata tulevaisuudesta?

    Kyllä tälläkin puolella lukijoita on, ja kommentit voivat olla jopa asteen verran…

    (lainaus päättyy)

    Ihan kokonaan en uskaltanut lainata, ettei tule tukkapöllyä tekijänoikeuksista, mutta erinomainen tuo iisakin viittaus tekstien säilyttämiseen, jolloin niihin on helpompi palata myöhemmin…..

    Ei tartte ”Ghanaan soitella ja Sambiaan lennellä…”

  42. avatar Kalle Grönholm sanoo:

    ”Niin kauan kuin minä hengitän perussuomalaiset tulevat keräämään kamansa” sanoo Ritaluoma Hesassa.
    Mitä tämä on? Uhkaus!
    Kuinka kauan annetaan ”transaktiossaan” epäonnistuneen Ritaluoman vainota kahta ihmistä? Koko juttu on ollut alusta alkaen mieletön. Jo ajatus siitä, että Lulu ja Soukola olisivat olleet yhteyksissä ”eri valtioihin” ja vuotaneet niihin tietoja on niin järjetön, ettei sitä ilman KOKDEMIN poliittista innostusta torpata kaksi seudun valovoimaisinta edustajakandidaattia olisi kukaan tervejärkinen ottanut kuuleviin korviinsa.
    Toivottavasti Lulu ja Ismo jaksavat tämän pyörityksen. Moni ei jaksaisi.

  43. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Tossa Iisakissa on selvää kansanedustaja-ainesta. Bemareiltahan puuttuu oma ”hakkarainen”. Sinne vain ”takapenkin taaviksi” Hakkaraisen seuraan, ei siitä ainakaan takapenkin keskimääräinen älykkyysosamäärä pääse kasvamaan!
    Joutuuko Johannes taas antamaan tilaa, Tarjahan ei ”terävine kyynärpäineen” mistään luovu kun demareiden kannatus ei nouse kumminkaan tasolle jotta lisää Hämeestä heitä eduskuntaan pääsisi ja sehän taitaa olla tänpäivän suorastaan duunarin etu!
    Toimittajakin Iisakki olisi paremmin sopiva Seiskaan, juttujensa luotettavuuden mukaan, valitettavasti!

    • avatar saara finni sanoo:

      Älä aliarvioi Seiskaa noin räikeästi.

      • avatar Erkki Strömberg sanoo:

        Tosiaan, täytyy pyytää anteeksi ”laatulehti Seiskalta”. Sinnehän sentään pitää lähettää valokuva ennenkuin julkaisevat juorun. Hämeen-Sanomille riittää jotta ”Ritis” on gooklella kääntänyt ja syöttänyt itselleen sähköpostina ihan Afriikasta asti. ”Varmat” on todisteet?

  44. avatar Timo sanoo:

    Yle Häme on vähän kysellyt

    http://yle.fi/uutiset/sunny_car_centerin_vaitetyssa_tietovuodossa_jalleen_uusi_kaanneselvitysmies_ei_vahvista_perussuomalaisten_vuotaneen_tietoja/7450706

    Todennäköisestihän tässä Berkon sähköpostiviestissä esiintyvät hämeenlinnalaisten poliitikkojen nimet, koska Ritaluoma on pyytänyt Berkolta selvitystä näiden henkilöiden osallisuudesta. Sitten kun vastauksena saamassaan sähköpostissa on samat nimet, on Markku jo saanut mielestään vahvaa näyttöä. Ja Hämeen Sanomat Markun vahvan näytön perusteella tekee asiasta Pulizertasoista journalismia. Ja valtuusto on pohtimassa hallituksen luottamuksen kyseenalaistamista.

    Vähiten pihalla näyttäisi olevan Markku.

    • avatar Timo sanoo:

      Olisi myös kiinnostava tietää, mistä Markku on tämän Berkon löytänyt? Kuka hänelle on tällaisesta henkilöstä vihjannut? Todennäköisesti Berko on itse ottanut yhteyttä ja tarjoutunut selvittämään asiaa, miehen facebook -kavereista kun löytyy tämä Danhammer.

  45. avatar Esa Leskinen sanoo:

    Hämeenlinnan ei tämän jälkeen enää tarvitse miettiä tunnettuuttaan, sillä kirjainyhdistelmä SCC on kaikkien huulilla ja Iisakki Kiemunki ja Markku Ritaluoma. ovat jo valtakunnantason julkkiksia. Esim Hesarissa asiaa on ruodittu lähes päivittäin ja lehden nettisivuilla satelee kirpeita komentteja. En tosin ole ihan varma, halusiko Hämeenlinna itselleen juuri tällaista julkisuutta.

    Muuten: Jos Hämeenlinnan johtavat virkamiehet ja luottamusmiehet ovat näin helposti vedätettävissä, niin voidaanko olla varmoja, että muissa kärkihankkeissa (esim. Kantolan tapahtumapuisto) on toimittu yhtään sen järkevämmin?

  46. avatar Timo sanoo:

    Ja vielä, onko CIPDH olemassa muuallakin kuin internetissä?

    Maalaisjärjellä ajatellen vaikuttaa mahdolliselta, että nyt on menossa ns. nigerialaisten jatkokusetus.

    Ironista olisi, että Perussuomalaiset ovat olleet laittamassa stoppia SCC:n takarajavenytyksille jo pidemmän aikaa ja mahdollisesti tällä tavoin estämästä Markkua joutumasta lopulta huijatuksi. Nyt kuitenkin Markku on psyykkisesti löyttäytynyt näiden mahdollisten huijareiden Wilson ja Berko kelkkaan ja nimeää Perussuomalaiset vihollisikseen mm. sanomalla Helsingin Sanomille ”Niin kauan kuin minä hengitän, perussuomalaiset tulevat keräämään kamansa tässä asiassa”

    Berko kyllä saattaa olla ihan rehellinen kaverikin selvittelemässä asiaa.

  47. avatar tarkempi tutkija sanoo:

    Kirjeessä luki että:
    ..funding for the project is not yet clear and survives specified dates.

    On suomea alkujaan:
    rahoitus projektille ei ole vielä selvä ja selviää määritellyistä päivämääristä.

    Laittakaa alempi suomenkielinen siis google-kääntäjään ja kääntäkää englanniksi. Selviää kääntyy virheellisesti surviveksi. 🙂 Koko kirje on alkujaan suomenkielinen ja vedetty googlekääntäjällä läpi. Mustamaalaus = black painting. Kukaan englantia auttavasti osaava ei tuollaista tekstiä suoltaisi.

    • avatar Harri sanoo:

      Tuo ei todista mitään …Berko vain osaa suomea, muttei englantia ja joutui turvautumaan konetulkkiin ;).. hänhän on jo ”tunnustanut” tiukassa s-postihaastattelussa tuon kirjoittaneensa.

      • avatar Jim sanoo:

        Berko on siis suomenkielinen. Vai olisiko sittenkin alkup ruotsinkielinen suomenruotsalainen? Käyttää kirjeessä muotoa ”so-called current heart.” Tämän kun kääntäjän läpi laittaa menemään suomeksi, niin tulee käännös ”ns aktuelli.” Aktuelli-sanaa ei suomenkieliset yleensä käytä, vaan laitetaan kylmästi notta ”ajankohtainen”. Eli alunperin joku finlands svesk voisi kirjoittaa näin suomeksi:
        ”vaikka hanke ei ole vielä ns. aktuelli.”

        Tämän kun vetää kääntäjän läpi, niin kirjeen lausehan siitä tulee, ns. solkkoenglantia:
        ”even if the project is not yet the so-called current heart. ”

        Kuka tuon englanniksi ymmärtää, ketään enkun opea paikalla? lolllollollolllolloll

        • avatar Stemu sanoo:

          Ethnologue: Languages of the World -teoksessa vuodelta 2009 listataan 79 ghanassa käytettyä elävää kieltä, joiden joukossa on kaksi viittomakieltä. Yksi näistä taitaa olla suomen kieli. Ehkä tämä selittää kaiken.

  48. avatar Matti Virtanen sanoo:

    Ritaluoman uusi radiohaastattelu tältä torstailta:

    http://www.radiocity.fi/audiovideo/rockote/9/3902

    Huojentavana tietona tuossa haastattelussa johtaja Ritaluoma kertoo, että ”Mark Wilsonilta” tulossa oleva 33 miljoonaa euroa on vain osa tulossa olevaa SCC-rahoitusta ja rahoittajia on muitakin eikä mitään hätää hankkeella ole vaikka ”Mark Wilsonin” kolikoita ei saapuisikaan.

    Ritaluoman herjauksista on näköjään jätetty tutkimuspyyntö poliisille:

    http://uutiset.perussuomalaiset.fi/ps-sambia-sotkusta-tutkintapyynto/

  49. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Lueskelin äsken Hesarin lukijakommentteja SCC:n viime vaiheista. Taisivat olla kaikki nimimerkillisiä, joten ne voi osittain jättää omaan arvoonsa. Jotenkin minulle on viime tapahtumista tullut käsitys, että yritetään luoda kuvaa, että Ritaluomaa on vedätetty. Tämähän pesisi myös kaupungin päättäjäeliitin kasvoja. Itse kuitenkin muistan joten kuten mitä kiemuroita autotalohankkeessa on ollut alusta asti. Ei hyvä. Toivon kuitenkin, että asia saisi säällisen loppuratkaisun. Olen nyt asunut 4,5 vuotta SuurHämeenlinnassa ja maailmalla kulkiessani havainnut, että kaupungin hallinnosta kantautuneet negatiiviset asiat ovat yllättävä hyvin tiedossa henkilöillä, jotka ylipäätänsä seuraavat asioita. Ovat yleensä yli 40-vuotiaita. Maksan veroni Hämeenlinnaan, mutta asun Lammilla.

  50. avatar Lulu Ranne sanoo:

    Iltaa,

    Perussuomalaisilta lähti tänään seuraavasta linkistä löytyvä SCC-sotkuun liittyvä mediatiedote:

    http://uutiset.perussuomalaiset.fi/ps-sambia-sotkusta-tutkintapyynto/#comments

    On parasta, että viranomaiset selvittävät asian perinpohjaisesti.

  51. avatar no name sanoo:

    Voisin kysäistä kainosti Iisakki Kiemungilta, kun varmasti näitäkin lueskelet että uskotko sinä henkilökohtaisesti itse journalistin tarkuudella tuon kuuluisan sähköpostin tutkineena, Ranteen ja Soukolan black baintanneen – no siis mustamaalanneen nyt SCC:n mainetta maailmalla. Ainakin näin voisi kuvitella kun Häsassa väläytit jo hallituksen eroa ja suuren valiokunnan perustamista. Jos saan varovasti veikata niin Kiemungilla oli vähän samanlainen olo kuin ensimmäisen namusen pikkupoikana saatuaan, kun oli lukenut tuon black bainting- sähköpostin. Nyt saattaa mennä ehkä jo sitten kyllä krapulan puolelle – veikkaan.

  52. avatar saara finni sanoo:

    Kuinkahan paljon Berkolle täytyy maksaa, että se ”tutkisi” nämä hänelle esitetyt nimet vuotajiksi ja samalla Kiemungin eduskuntaura urkenisi, sillä siihenhän tässä tähdätään.

  53. avatar Black Paint sanoo:

    Tulevien todistesähköpostien kohdalla ei kannata käyttää Googlen kääntäjää. Kannattaa palkata ammattitaitoinen kääntäjä ennemmin. Yrittää voi myös itse, netissä on sanakirjojakin.

    http://www.suomisanakirja.fi/englanti/mustamaalata

  54. avatar Ville-Matti Vilkka sanoo:

    Löysin kiinnostavan jutun ko. tapauksen päähenkilön seikkailuista urheilusponsorina.
    http://pastebin.com/wpfyn0ww

    Totta vai tarua, joku asiaa paremmin tunteva voi varmistaa.

  55. avatar Siikmund Froid sanoo:

    Ei ota kantaa kiemunki ei mutta ehkä tuo villen linkki avaa hieman herran silmiä uudella tavalla realiteetteihin. Kyllä kai niin on että tämä scc oli kylmä kylpy kokodemin terävimpään kärkeen, jollaista ei ainakaan tervejärkinen hevillä unhoita. Veikkaan että seuraava katastrofi odottaa jo tuolla kantolan tapahtumapuistossa, johon kokdem on uhrannut jo muutaman miljoonan verorahoja. No laitetaan kiinni muutama koulu tai vanhainkoti niin homma on hoidossa.

  56. avatar Etupellossa sanoo:

    Jos tuo Ville-Matin linkin uutinen pitää kutinsa, se löytynee Seura-lehdestä

    Seura lehti Nro 39/2008

  57. avatar Siikmund Froid sanoo:

    Tulee mieleen että onkohan olemassa mekanismia, jossa kunnan pääteksentekoporras voitaisiin vaihtaa, jos se aiheuttaa liian suurta vahinkoa kuntalaisilleen. Ainakin ko.keississä näin näyttää nyt käyneen. Hämeenlinnan maine on tahraantunut tavalla, jota ei varmasti ihan hetkessä palauteta.

  58. avatar Money Maker sanoo:

    Kun tälle mitättömälle 16 ha tontille saadaan viimekädessä se 8 milj ostoon!? Ja Happy Car Cirkuit poistuu kuvioista, jääkö ”jokin velvoite” HML;n päättäjiltä että alue on ”kuitenkin” rakennettava? Joten, HCC myypi tontteja pilkottuina, eri toimijille? Esim 16 kpl ja 1 milj. kipale. Lähellä keskustaa ja moottoritie vieressä? Paljonkohan oli summa millä Kaupunkilaiset lunasti alueen? Useampi miljoona? Nyt tehdään kunnallistekniikat ja myydään jopa tappiolla, Aluetta! Rahantekijöille? Puhumatta siitä mitä on jo upotettu alueen, selvityksiin. Kyllä tuo Eur Suurin autotalo? Heh ja Heh, HML! Täytyy virkistää rario hupaa jota on tullut jo ”viikko kaupalla” HML ja sen touhuista! On kuulemma HML;ssä suurinta auto myynti, Kun Kaikki Haluaa Muuttaa Pois Sieltä! Ja vielä se Zambou! HuhHuh

  59. avatar Harri sanoo:

    Niin, ei tässä olla tekemässä kymmenien miljoonien autokauppaa, mutta kun alun perin puhutaan sellaisista summista ja lopulta päädytään muutamaan miljoonaan, tulee kaupungille sellainen ”Huh huh, halvalla päästiin”-fiilis.
    Sinällään, jos asiallista rahaa 8 miljoonaa löytyisi, on sama, mitä yritys sen jälkeen tontillaan tekee. Tällä hetkellä Hämeenlinnan kaupungin rahaliikenne hankkeessa näyttää jotenkin kauhean ulospäinsuuntautuneelta, jonkun verran avoimuutta tuntuu nykyään kyllä löytyvän 🙂

  60. avatar populisti sanoo:

    Hei, mihin se Ritaluoma on karannut, kun ei oo moneen päivään uhkaillut minkään lehden palstoilla?
    Onko se nyt mennut sinne Afrikkaan selkäreppu täynnä seteleitä ostamaan niitä vuotopaljastuksia?

  61. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Iisakki Kiemunki ei missään vaiheessa

    3.9.2014 Hämeen Sanomissa kerrotaan, että Hämeenlinnan kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunki pyrkii varmistamaan Sunny Car Centerin toimitusjohtajan Markku Ritaluoman esittämän todisteen, jonka mukaan kaupunginhallituksen jäsen Lulu Ranne ja kansanedustaja, kaupunginvaltuutettu Ismo Soukola olisivat vuotaneet salassa pidettäviä kaupunginhallituksen asioita sambialaiselle verkkolehdelle elokuussa.

    11.9.2014 Hämeen Sanomissa Iisakki Kiemunki sanoo: ”en ole missään vaiheessa syyttänyt Rannetta ja Soukolaa millään tavalla.”

    Jos ei syyttänyt, niin ainakin pyrkii varmistamaan toisen asettaman syytöksen. Väittämällä ”millään tavalla” on aika härskiä.

    • avatar Kari Ilkkala sanoo:

      Iisakki Kiemunki 6.9.2014 Hämeen Sanomien mielipidepalstalla:

      Kun minulle toimitettiin ennen infoa kyseinen kirje, jossa mainittiin luottamuksellisten tietojen levittäjiksi afrikkalaisessa mediassa Lulu Ranne ja Ismo Soukola, päätin nostaa asian esiin, ettei valtuutettujen tarvitsisi lukea vakavia syytöksiä seuraavan päivän lehdistä.

      Ansioluettelossaan Kiemunki mainostaa englantinsa olevan ”erittäin hyvä”. Hänen olisi ainakin pitänyt ymmärtää Ritaluoman kirjeen sisältö sen kehnosta kieliasusta huolimatta. Mielipidekirjoitus ei ole Hämeen Sanomien toimittajan tuotos (no niin tai siis ööö), vaan Iisakin ihan ikioma.

      Iisakki levitti valheellista tietoa Ranteesta ja Soukolasta.

  62. avatar Erkki Strömberg sanoo:

    Olis ihan asiallista jotta Iisakki pyytäis anteeksi valtuustolta seuraavassa valtuusti-infossa tai valtuuston kokouksessa.
    Samalla hän voisi jättää eronpyyntönsä valtuuston puheenjohtajuudesta.

  63. avatar Jaakko sanoo:

    Onko jo selvitetty mihin ne SCC:n tontilta kadonneet mullat ovat menneet? Jos Ritaluoma myynyt ne eteenpäin, kaupungin pitää nostaa tuosta syyte. Sen omistama tonttihan se on.

  64. avatar Kiitollinen sanoo:

    ”Uskomaton yhteensattuma!” ”Lähtikö vuoto persuista”
    En malta odottaa toimittaja Happosen seuraavaa hengentuotetta. Nämä Happosen kynästä lähtevät tasonsa säilyttävät uutisoinnit alueen valtalehdessä tarjoavat upeaa ilmaista opetusmateriaalia analysoitavaksi.

  65. avatar Siikmund Froid sanoo:

    Juu Happonen näyttää tutkivan juttunsa taustatkin oikein huolella, riittää että Ritaluoma vilauttaa A4, ja homma on lehden sivuilla. En nyt tahtoisi olla epäkorrekti, mutta taso toimituksessa alkaa kyllä olla aikas alhainen.

  66. avatar JP sanoo:

    Lulu Ranteen blogin otsikko ei pidä täysin paikkaansa. Mielestäni Ritaluoma on lunastanut 100% lupauksena:

    ”Ritaluoman mukaan hanke antaa suuren näkyvyyden Hämeenlinnan kaupungille.”
    ( http://yle.fi/uutiset/energiapihi_autokauppakeskus_toteutuu_hameenlinnaan/6338827 )

    Samassa uutisessa olevaa Isosuon kommenttia sen sijaan en ymmärrä? (Mitä hiivattia se Iisakki oli sitten ”itsemurhaa” SCC:n hallituksessa tekemässä?)

    ”- Kaupunki on tässä vain mahdollistaja, vain myymässä tontin valtuustossa vahvistetulla hinnalla eli 8,5 miljoonalla eurolla eli meille ei siinä suinkaan ole mitään riskiä. Riski on se, ettei se toteutu, mutta tämähän on ennen kaikkea muitten riski silloin.”

Jätä kommentti

css.php