Kiemunki jatkaa suoltamista

Kihlakunnansyyttäjän pöydällä on kaksi valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunkia (SDP) koskevaa esitutkintapöytäkirjaa syyteharkinnassa. Toinen niistä koskee törkeää kunnianloukkausta ja toinen törkeää kunnianloukkausta sekä törkeää yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä (HäSa 15.2.2015).

Poliisin mukaan vain 10% kunnianloukkauksiin liittyvistä tutkintapyynnöistä etenee syyttäjälle asti. Kiemunki kuitenkin jatkaa edelleen samaa rataa. Hän katsoo oikeudekseen jatkaa valheellisia lausuntoja, lasteni ja perheeni yksityisasioiden levittelyä ja oikeuksien polkemista. Näitä asioita tutkintapyynnöt juuri koskivat ja ne siis etenivät esitutkinnan tiukan seulan läpi syyttäjälle.

On vaikea ehtiä oikomaan kaikkia Kiemungin harhaanjohtavia väitteitä, joten puutun oikeuden kantoja odotellessa vain Kiemungin kuvatekstiin ja outoon kiusaamiskuvitelmaan. Lukijat voivat niistä päätellä Kiemungin tarinoiden totuusarvon ja tason.
KUVATEKSTI: en ole kantajanana yhdessäkään käräjäoikeuden päätöksessä, joten minua henkilökohtaisesti koskevia käräjäoikeuden päätöksiä ei ole olemassa. Kenenkään lasten ja perheiden yksityisasiat, hoitovapaat tai esim harrastusmaksut eivät kuulu julkisuuteen. Lasten oikeudet taas kuuluvat kaikkien lapsille.
KIUSAAMINEN: Kiemungin väitteet virkamiesten kiusaamisesta ovat jälleen sitä samaa huomion viemistä pois kaupungin talousongelmista ja mm FiCi-copy ja SCC-sotkuista. Kaikin puolin ammattimaisen ja huolellisen asioiden hoitamisen ja päätösten valmistelun vaatiminen ei ole kiusaamista. Paremman valmistelun edellyttäminen ja aikaisempaa vastuullisempien ja viisaampien päätösten tekeminen on velvollisuutemme.

21 kommenttia artikkeliin “Kiemunki jatkaa suoltamista”
  1. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Toivoin, että nämä asiat olisivat jo loppuunkäsitelty. Hämeenlinnan Sanomat haluaa jostain syystä pitää asioita esillä. olen ennenkin sanonut, että suurin pettymykseni politiikassa on Iisakki Kiemunki. Miehellähän oli edessä loistava tulevaisuus, voi tietysti olla vieläkin. Minä olen pettynyt, sillä lienee ei mitään merkitystä. Tosin ääntäni eivät saa muutkaan, olen kyllästynyt Hämeenlinnan hiekkalaatikkopolitiikkaan

  2. avatar saara finni sanoo:

    Jo aikaa kuollut äitini olisi sanonut Iisakin juttuja lukiessaan:

    ”Kel on luskal annettu, silt ei voi kapustal vaatii.”

  3. avatar Lauri L Karhu sanoo:

    Huomenta

    Kyllä näitä erilaisia kantoja paikallispolitiikassa asioihin on ja saa ollakin, mutta katson että nimenomaan valtuuston puheenjohtajan kuuluu erityisesti nousta muun väen yläpuolelle hyvässä mielessä ja yrittää toimia kokoavana voimana, eikä heilua nyrkit pystyssä joka paikassa. Tässä mielessä Kiemunki on täysin epäkelpo puheenjohtaja, ja on varmasti itse aiheuttanut tekemisillään enemmän eripuraa kuin kukaan muu kaupungissa. Hiemn olen ihmetellyt sitäkin ettei muunmuassa demareiden paikalliset napamiehet ole pyrkineet milläänlailla Kiemunkia näissä suitsimaan, koska ei tämä Kiemungin käytös ole ollut eduksi varmasti koko demarikentänkään kannalta

    • avatar Seppo sanoo:

      Samaa olen ihmetellyt. Hämeenlinnalaiset valtakunnan tason poliitikot olleet kuin ”kusi sukassa”

      • avatar Stemu sanoo:

        Mielestäni hiljaisuus johtuu vaaleista. Tarkoittamasi henkilöt ehkä antavat Kiemungin riehua rauhassa, jotta oma asiallisuus voi ylikorostua. Saavat ehkä näin isomman osan puolueensa äänistä. Kiemunki taisi nimittäin päästä viime vaaleissa liian lähelle. Veikkaan, että uusi valtuuston pj nimetään aika pian vaalien jälkeen. Aika raadollista touhua, jos ennustukseni toteutuu.

        • avatar Seppo sanoo:

          Mielenkiintoinen näkökanta tuokin! Minä en kyllä äänestä ”joojoo-miestä” enkä ”joojoo-naista”! Kyllä näihin epäkohtiin pitää ilman muuta puuttua ja ryhtyä tarvittaviin toimenpiteisiin. Varsinkin jos on puolueensa kärkipoliitikkoja ja ehkä vähän vielä jäljellä vanhaa karismaa? Ääniä menee Hämeenlinnassa keväällä paljon uusjakoon!

    • avatar Lauri Kivimäki sanoo:

      Silloin kun Iisakki aikanaan tulipolitiikkaan pidin nimenomaan Hänen tyylistään ”pöllyttää” vanhoja valtarakenteita,tämä oli Janakkalassa. Mielestäni Hämeenlinnassa havaittiin, että tämä mies on vaarallinen vanhoille valtarakenteille (edustava,sanavalmis,osaava) ja annettiin liian paljon liian nuorena. Harmillista. Hämeenlinna on Hämeenlinna eikä ,muuksi muutu. Näkeehän sen kaupunginjohtajastakin, jolta muutosta odotettiin, Taitaa Hänelläkin olla Lentopalloliitto tärkeämpi, kuin paikalliset asdiat.

  4. avatar Iisakki Kiemunki sanoo:

    Terve Lulu,

    Voit tietysti uskotella uskollisille hännystelijöille, että lapsesi omatoimisesti lähtivät käymään oikeutta isäänsä vastaan, mutta muut tuskin ostavat tarinaa 🙂

    Suora lainaus käräjäoikeuden tuomiosta: ”ettei hoitovapaalle jäämistä voi ajatella rahoitettavaksi siten, että aikaisemmasta avioliitosta olevien lasten toisen vanhemman elatusapuja korotetaan. Käräjäoikeus toteaa, että haetun hoitovapaan kesto viittaa Lulu Ranteen toiveeseen päästä eduskuntaan.” Lastesi harrastuksia en minä ainakaan ole käsitellyt missään. Kaikki kritiikki on koskettanut sinun henkilökohtaisen taloudellisen edun tavoitteluasi ja moraaliasi keskeisenä poliittisena päättäjänä. Puhumattakaan siitä, että kaikki nämä yhteiskunnan piikkiin käydyt prosessit ovat vaatimustasoltaan ja luonteeltaan niin kohtuuttomia, että äänestäjien on niitä syytä päästä arvioimaan.

    Entäpä sitten ”outo kiusaamiskuvitelma”? Kiistätkö, ettei kaupunginjohtaja ole puuttunut jo vuosi sitten perussuomalaisten taholta harjoitettuun virkamiesten häirintään? Ja kiistätkö, ettei osaltaan sinuun kohdistuvaa työhäirintäilmoitusta ole tehty? Sinusta voi tuntua siltä, että valheellisten väittämien esittäminen virkamiehistä tai esimerkiksi asiaton nimittely on ”paremman valmistelun edellyttämistä”, mutta on aivan varma, että näiden virkamiesten kantilta näin ei ole.

  5. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Aikanaan kun tämä Iisakin kirjoitus Lulu Riikosen elatusmaksuista ilmestyi se ei aiheuttanut minussa minkäänlaista reaktiota. Elämässä sattuu. Ehkä Hänen kiihkeimmät faninsa siitä housunsa kastelivat. Nyt kun Hän on useaan kertaan todistellut kirjoituksensa yhteiskunnallista merkitystä tunnen hänen puolestaan myötähäpeää. Varsinkin kun Hänellä on ollut ”korkeatasoiset” neuvonantajat.

  6. avatar Jari Ranne sanoo:

    Onko lasten oikeuksien alasajo ja lasten yksityisyyden suojan poistaminen Hämeenlinnan SDP:n virallinen linja ja eduskuntavaaliteema? Ajaako SDP samalla myös perheiden yksityisyyden suojan poistamista ja lasten hoitovapaaoikeuden poisottoa yhteiskunnallista vastuuta kantavilta, kenties muiltakin äideiltä?

    SDP:n virallinen eduskuntavaaliehdokas Iisakki Kiemunki on jo viime syksystä lähtien niitä teemoja äänekkäästi ja keinoja kaihtamatta ajanut ja myös sellaisen linjan mukaan toiminut. Hän edelleen jatkaa samalla linjalla. Kyseessä täytyy olla paikallisen SDP:n virallinen linja, koska paikallinen SDP on vaikenemisellaan hyväksynyt Kiemungin linjan, heidän entinen oikeusministerinsäkään ei linjaa kritisoi ja lisäksi nykyinen kaupunginjohtaja Kenakkalakin (SDP) on jo ehtinyt kiittämään Kiemungin linjaa.

  7. avatar Esa Lehtinen sanoo:

    Tervehdys!

    Kukaan asiallista päätöksentekoa ja politiikkaa arvostava henkilö ei jaksa jatkuvasti seurata tuota hämeenlinnalaisten paikallispoliitikkojen keskinäistä loan heittoa, yksityisasioiden penkomista ja julkistamista sekä rikosoikeudellisten toimienpiteiden tehtailua. Hämeenlinnan imago alkaa olla heikoissa kantimissa näiden tapahtumien takia. Monet minunkin Hämeenlinnan ulkopuolella sijoittuvat yritysasiakkaani toisinaan naljailevat minulle ”Hämeenlinnan taudista”. Minun mielestäni asiat voivat riidellä, mutta henkilökohtaisuuksiin meneminen on päätöksentekijöillä ala-arvoista käyttäytymistä ja osoittaa äänestäjien aliarvioimista. Näinä taloudellisina kriisiaikoina luulisi päätöksentekijöillä olevan tärkeämpääkin tekemistä kuin keskinäinen tyhjänpäiväinen nokittelu! Jos arvon poliitikot vielä muistatte, niin vuosi sitten tarjosin teille ammattimaista valmennusapua suhteittenne hoitamiseksi ja tsemppihengen nostamiseksi, mutta silloin se torjuttiin sekaantumisena sisäisiin asioihin. Nyt tuosta avusta tuskin olisi enää mitään hyötyä… Minäkin yleensä eduskuntavaaleissa olen pyrkinyt äänestämään kotikaupunkini ehdokasta, mutta nyt kevään vaaleissa suurella todennäköisyydellä etsin oman ehdokkaani muualta

    • avatar Kari Ilkkala sanoo:

      Terve Esa,

      sehän näinä taloudellisesti vaikeina aikoina onkin vaikeaa, nimittäin pitää päätöksenteko johdonmukaisena. Jos esim. perheessä yritetään selvitä laskuista, niin ei voi säästää maanantaista lauantaihin kymppiä päivässä ja sitten palkita itseään sunnuntaina satasen shoppailulla.

      Muistan tarjouksesi. Muistatko sinä vastaukseni? Sitä en tiedä mitä puheenjohtajisto sinulle vastasi, mutta ilmeisesti ei kovin rakentavasti?

      • avatar Esa Lehtinen sanoo:

        Terve Kari!

        Muistan toki sinun, ja muutaman muunkin, rakentavan vastauksen ehdotukseeni. Lopuilta sain vastaukseksi ns. ”jäätävän hiljaisuuden” eli tyypillisen hämäläisen vastauksen pyrkimyksenä vaientaa keskustelu hankalasta asiasta periaatteella ”jos ei puhuta, niin asia korjaantuu vaikenemalla”. No, tulos on nyt näkyvissä 🙂 . Pitää pyytää anteeksi hieman ärhäkästä puuttumistani vierasblogin keskusteluun. Yleensä niin en tee, mutta minua suunnattomasti ärsyttää toisten ihmisten mustamaalaaminen, henkilökohtaisuuksiin meneminen ja ”lillukanvarsista” puhuminen, kun olisi tärkeämpääkin tekemistä. Sitä paitsi näin kansalaisena voin odottaa päätöksentekijöiltä asiallista käyttäytymistä, vastuun kantamista ja tärkeisiin asioihin puuttumista.

  8. avatar saara finni sanoo:

    Hei!

    Muistatteko kuka tämän julkissopan keittämisen aloitti?

    Se oli Iisakki Kiemunki.

    Ja miksi? Kun piti keksiä Lulu Ranteen päänmenoksi jotakin, kas kun taas oli oma eduskuntapaikka vaarassa.

    Olisihan ollut naurettavaa, jopa täysin mahdotonta, jos Lulu ei olisi pitänyt puoliaan.

    Eellisestä arvannetkin, kenen puolella minä asiassa olen.

    Vain yhtä en pysty ymmärtämään: tuota Kiemungin edelläkin kirjoittamaa käräjäoikeiden toteamusta Lulun eduskuntaan pyrkimisestä. Mitä hittoja se käräjäoikeudelle kuuluu, kuka mihinkin pyrkii. Täytyypä ottaa selville, ketkä olivat ne käräjäoikeuden jäsenet, jotka tuon päätöksen ovat tehneet ja lausunnon kirjoittaneet.

  9. avatar Jari Ranne sanoo:

    Luottamustehtävissä pitää keskittyä kaupungin asioiden hyvään ja laadukkaaseen hoitamiseen. Pitää pysyä asiassa silloinkin, kun ollaan eri mieltä. Ja kun huomataan parantamisen varaa, parantamisen pitäisi olla automaattisesti luottamusmiesten yhteisenä tavoitteena ja yhteinen ilo. Miksi Kiemunki ei siihen pysty vaan sortuu ala-arvoisiin keinoihin?

    Likaisen pelin tyypillinen eräs piirre on että, kun ei pärjää varsinaisessa asiassa tai haluaa peitellä jotain tärkeää tai on asialliseen väittelyyn kyvytön, viedään huomio pois varsinaisista asioista. Siitä tässä on kyse. Kiemunki on vienyt sellaisen peli viime syksystä lähtien niin pitkälle, törkeäksi ja systemaattisesti jatkuvaksi, että koko valtakunnasta lienee aika vaikea löytää hänen asemassaan olevista vastaavaa tapausta. Tumput suorina kukaan perheellinen, tuskinpa tekään sellaista sietäisitte kuukaudesta toiseen.

    Huomio on vietävä sitkeästi uudelleen ja uudelleen varsinaisiin asioihin. Kaupunkilaisten kannattaisi nyt oikein urakalla kiinnostua ottamaan selvää, mistä asioista huomio toistuvasti yritetään viedä pois. Silloin on paljon helpompi ymmärtää myös sitä, miksi erityisesti kaupungin omistamien yritysten ja elinkeinohankkeiden osalta yritetään asioita pitää mahdollisimman paljon julkisuudelta piilossa. Yhtiöittämisen piti parantaa tehokkuutta, tuottavuutta, laatua, hyvää hallintoa, hankkeiden vaikuttavuutta yms.. Osassa yhtiöistä on päästy parempaan suuntaan, mutta erityisesti elinkeinopuolen yhtiöissä ja hankkeissa on käynyt jopa päinvastoin. Mitä enemmän ja tulisemmin halutaan pitää julkisuudelta piilossa, sitä huonompi taso. Julkisuuteen tulleet heikkolaatuisuudet ja sotkut eivät ole ainoita. Oletteko sitä mieltä, että kaupungin yhtiöiltä ja hankkeilta ei saisi vaatia samaa laatu- ja vaikuttavuustasoa kuin on aivan normaali vaatimustaso yksityisissä yrityksissä ja yleisten ammattistandardien mukaan toteutetussa hankemaailmassa?

    Ei kai Kiemunki ole onnistunut siinä, mikä on juuri tällaisen likaisen pelin tarkoitus: viemään huomion pois varsinaisista asioista?

  10. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Kaikista surullisinta on, että jos kirjoittaa tai sanoo jotain valtapuolueiden politiikkaa vastaan tuomitaan heti Perussuomalaiseksi. Meitä on Hämeenlinnassa runsas joukko, joilla ei ole yhteyksiä valtapuolueisiin, eivät ole kaupungin tai kaupungin yhtiöiden palveluksessa eikä meidän sukulaisemme tai ystävämme ole. tämä joukko, joka ajattelee vain omaa etuaan on valitettavan suuri. Hämeenlinna menee häviöön, ellei ajatustapa muutu. Sitten nämä ”kannattajavalopäät” kirjoittavat nimimerkillä . Jos on mielipide se on uskallettava sanoa. Eikö se IIisakinkin puoliso ole jotenkin kaupungin palveluksessa. Vaikka olen kova arvostelemaan Hänen toiminnastaan olen kuullut pelkkää hyvää. Mutta niinhän se on meillä kaikilla ”vakka kantensa valitsee”. Niin kuin meilläkin.

  11. avatar Kari Lampinen sanoo:

    ”Käräjäoikeus toteaa, että haetun hoitovapaan kesto viittaa Lulu Ranteen toiveeseen päästä eduskuntaan.” On todella outoa ja myöskin täysin asiaankuulumatonta että oikeus lähtee arvuuttelemaan ja veikkailemaan hoitovapaan keston motiiveja. Ikäänkuin se jotenkin oikeuden tehtäviin kuuluisi. Motiivia on todella vaikea tällaiseen ymmärtää. Puolueethan asettavat käsittääkseni ainakin lautamiehet käräjäoikeuteen, ja se voisi selittää jotain. Tekisi melkein mieli asettaa tuo oikeuden arvuutteleminen jonkun oikeusasteen tutkittavaksi, onko käräjäoikeuden edes sallittua tällaisia arvuutella päätöslauselmissaan.

    Kiemunki hakee nyt tästä oikeuden arvuuttelusta selkeästi oikeutusta likaisen pelin osastolleen. Olipa käräjäoikeus arvuutellut mitä tahansa, niin se ei poista sitä tosiseikkaa, että Lulu Ranteen elatusavun nosto oikeuden uudelleen arviointiin on täysin normaali menettely jota käytetään suomessa lukuisia kertoja vuodessa silloin kun asioita ei ole saatu sovittua asianosaisten kesken. Jää vain arvuuttelun varaan, onko Kiemunkilla joku vinkkimies oikeuden sisällä, joka sai myös tuon oudon arvuuttelun päätöslauselmaan ujutettua. En muuten ihmettelisi yhtään.

  12. avatar Kari Lampinen sanoo:

    Niin oudolle tuo käräjäoikeuden arvuuttelu tosiaan vaikuttaa että heitän Lululle vinkkinä, että kannattaisiko hieman tutkia tuomarin ja mahdollisten lautamiesten esteellisyyttä asiaan(en tiedä käytettiinkö). Toisaalta eduskunnan oikeusasiamiehelle voi tehdä kantelun käräjäoikeuden menettelystä näissä :

    Kantelun voi tehdä viranomaisen lainvastaisesta menettelystä.

    Lainvastaista on esimerkiksi

    toimivallan ylitys tai harkintavallan väärinkäyttö
    viivästys asian käsittelyssä, päätöksen puutteellinen perustelu, huolimattomuus, neuvonnan puute sekä epäasianmukainen käyttäytyminen tai muu hyvän hallinnon vastainen menettely
    perusoikeuksien loukkaukset.

  13. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Millainen mies ei kanna vastuutaan lastensa hyvinvoinnista ja millainen mies häntä puolustelee ja opastaa vastuiden pakoilussa?

    Ex-aviomies ja tietenkin ex-aviomiesten terapeutti. Ei kuitenkaan kaikki ex-aviomiehet.

Jätä kommentti

css.php