Älä opiskele lisää, älä rakenna tulevaisuutta

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomien mielipidekirjoituksena 13.3.2015.

Huono valmistelu ja ymmärtämättömyys kostautuvat. Ei ole ensimmäinen kerta kun istuva hallitus töppäilee ja joutuu vetämään pois esityksensä. Näin käy myös tänään opintotukien myöntämisen kiristymisesityksen kohdalla.

Koulutus on Suomen kantava voima, joka takaa maallemme osaavia ihmisiä rakentamaan tulevaisuutta ja vakaata taloutta. Lisäksi sillä on keskeinen rooli syrjäytymisen ja yhteiskunnan kahtiajakautumista ehkäisyssä. Suomi onkin ollut jo vuosia tilanteessa, jossa tarvitaan entistä laadukkaampaa, työelämän tarpeisiin paremmin vastaavaa koulutusta sekä läpi elämän jatkuvaa opiskelua. Vaihtoehtoja tälle ei ole.

Viimeisiä hetkiään istuva KOK-SDP-vetoinen hallitus on kautensa aikana mm leikannut koulutuksesta ja lapsilisistä sekä yrittänyt pakottaa perheitä samaan muottiin isien pakkokotihoidontuella. Koulutuksen määrärahoja on pienennetty suhteessa bruttokansantuotteeseen vuodesta 1995. Esi- ja perusopetusta on leikattu päättyvällä hallituskaudella noin 600 miljoonalla eurolla. Maamme koulutukseen ja syrjäytymisen ehkäisyyn on kohdistettu tulevaisuuden kannalta kestämättömiä leikkauksia.

Viimeisimmän tempun hallituspuolueet Kokoomus, SDP, Kristilliset ja RKP tekivät 10.3.2015 vetäessään jälleen kerran raa’asti mattoa maamme tulevaisuuden alta. Eduskunta äänesti äänin 95–91, että opintotukea ei jatkossa myönnetä toiseen samantasoiseen korkeakoulututkintoon. Kakkostutkintoon ei myönnetä tukea, vaikka tukea ei olisi nostettu ensimmäiseenkään tutkintoon. Päätös oli häpeällinen.

Hallituksen viesti tulevaisuudelle on selvä. Ei kannata olla ahkera ja kustantaa omia opintojaan, sillä jos joskus uudet opinnot ovat elämässä tarpeen, et saa niihin mitään tukea vaan joudut maksamaan nekin itse. Ei kannata opiskella lisää ja päivittää osaamistaan, vaan on parempi pysyä vanhassa. Uutta tutkintoa kun on mahdotonta suorittaa, jos ei satu olemaan ylimääräistä rahaa. Harvalla työttömällä tai muuten uudelleenkouluttautumistarpeessa olevalla sitä on.

Hallituspuolueiden läpi runnoma päätös osoittaa suurta ymmärtämättömyyttä ja vastuuttomuutta. Suomalaisilta edellytetään jatkuvassa talouden ja työmarkkinoiden myllerryksessä aikaisempaa vahvemmin osaamisen päivittämistä ja täydentämistä sekä kykyä vaihtaa alaa. Nyt tehty päätös vaikeuttaa tai tekee tämän kaiken vaikeaksi ja jopa mahdottomaksi, vaikka se olisi yksilön ja yhteiskunnan kannalta järkevää.

Meidän on lopetettava koulutusjärjestelmämme ja tulevaisuutemme rapauttaminen. Koulutusta on sen sijaan lähdettävä kehittämään voimakkaasti vastaamaan nykypäivän ja tulevaisuuden tarpeita. Koulutus on investointi maamme tulevaisuuteen sekä vakaan talouden ehdoton edellytys.

Lulu Ranne (PS), diplomi-insinööri, eduskuntavaaliehdokas

3 kommenttia artikkeliin “Älä opiskele lisää, älä rakenna tulevaisuutta”
  1. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    OAJ on mahtava vallankäyttäjä Suomessa. Se pitää jatkuvasti yllä mielikuvaa koulutuksen tarpeellisuudesta taatakseen jäsentensä työllisyyden. Puhun nyt nimenomaan korkeakoulu-ja yliopisto opinnoista. Sanoin aikanaan lapsilleni, että peruskoulutuksen jälkeen täytyy käydä ainakin jokin keskiasteen ammatillinen koulutus-näin tekivät. Töitäkin on ollut. Ei tätä maata voi maistereilla ja tohtoreilla täyttää, sen on nykysuomessa resurssien hukkaanheittämistä. Liian vähän kiinnitetään huomiota työnantajan tarjoamiin koulutusmahdollisuuksiin (ostopalveluna). Eräs tuttava opiskelee insinööriksi, siellä on ainakin 2-3 akateemisen loppututkinnon suorittanutta, jotka eivät ole edes hakeneet valmistumisalansa töitä, eivätkä aio hakea nytkään.Tämä ei liene systeemin tarkoitus. Vihreäthän tukevat näitä ikiopiskelijoita, koska silloin jää aikaa muulle puuhastelulle, esim kettujen irtipäästäminen ja muu vallattomuus. Koulutus on hyvästä, mutta jotain rajaa.

  2. avatar Kari Jokinen sanoo:

    Tietääkseni hallituspuolueiden RKP:n ja Kokoomuksen kansanedustajat vetivät pois tukensa mainitsemaltasi Krista Kiurun (SDP) valmistelemalta opintotukea rajoittavalta lailta.

    Kokoomus perusteli tätä sillä, että ei ole voitu osoittaa, että ehdotettu lakimuutos olisi opetusministeri Kiurun väittämällä tavalla tuonut säästöjä tai lyhentänyt opintoaikoja.
    RKP:n Haglund sanoi, että lakiehdotus ei ollut loppuun ajateltu ja olisi johtanut ei toivottuihin tuloksiin.

    Joten nostit metelin turhaan ja syytit ainakin kahta sellaista puoluetta, jotka olivat jo vetäytyneet lain tukijoukosta.

  3. avatar Lulu Ranne sanoo:

    Huomenta,

    Arvostan suuresti sitä, että ihmiset kartuttavat tietojaan ja taitojaan ja kehittävät itseään läpi elämän, toteuttivat he sitä sitten minkälaisia reittejä pitkin tahansa. Yhteiskunnankin kannattaa koulutusta tukea, sillä se hyötyy osaamisesta mittavasti ja monin tavoin.

    Hyvä on, että hallituksen esitystä ei eduskunnan loppufarssin melskeissä junnattu läpi. Se ei kuitenkaan ole tässä se keskeinen asia. Keskeistä on, että hallitus ylipäätään teki jälleen kerran heikosti valmisteltuja esityksiä. Se kertoo hallituksesta hyvin paljon. Todellinen ja riittävä tieto, asiantuntijoiden hyödyntäminen (muidenkin kuin Borg ja Vartiainen) sekä arvioinnit päätösten vaikutuksista ovat usein olleet liian vähäisiä. Ei ole osattu, yritetty tai haluttu laskea esitysten kustannus- ja muita seurannaisvaikutuksia.

    Koulutusta tule kehittää kunnianhimoisesti ja viisaasti. Muuhun meillä ei ole varaa.

Jätä kommentti

css.php