Hyvä, että tutkitaan

Poliisi päätti siis käynnistää kohdallani esitutkinnan. Tuleepahan selvitettyä perusteellisesti ja myös todistettua, etten ole rikollinen. Hyvä näin, sillä sitten ei ainakaan jää mitään jossittelun varaan. Menee vain vaikeimman kautta.

Valtuuston tämänpäiväinen päätös hyllyttämisestäni mielenkiintoinen. Kuntalaissa todetaan seuraavaa:
”Jos luottamushenkilön voidaan todennäköisin perustein epäillä syyllistyneen toimessaan virkarikokseen tai muuten menetelleen siinä velvollisuuksiensa vastaisesti, kunnanhallituksen on vaadittava asianomaiselta selitys sekä tarvittaessa ilmoitettava asiasta valtuustolle. Valtuusto voi tutkimuksen tai oikeudenkäynnin ajaksi pidättää luottamushenkilön toimestaan. ”

Kuntalaki siis edellyttää toimenpiteiden aloittamiselle ja luottamustoimista hyllyttämiselle ”todennäköisiä syitä”. Tämä tarkoittaa sitä, että kynnys aloittaa toimenpiteet on yhtä korkea kuin syyttäjällä syytteen noston kohdalla. Näytön rikoksesta on oltava todella vakuuttava. Kuntalain edellyttämät syyt ovat myös korkeampia kuin esim. rikostutkinnan aloittamiseen riittävä ”syytä epäillä”.

Totesin kaupungille jättämässäni lausunnossa seuraavaa:
”Kaupungille ei ole toimitettu mitään aineistoa, jonka perusteella minun voisi todennäköisin perustein todeta syyllistyneen rikokseen tai laiminlyöneen velvollisuuksiani. Myöskään mitään aineistoa, jonka perusteella voitaisiin todeta, että kyseessä on ilmeinen virkarikos, ei ole esitetty, koska sellaistakaan ei ole olemassa, Olen toiminut kaikessa päätöksenteossa kaupunkilaisten edun mukaisesti ja noudattanut lakeja.”

Odotellaan rauhassa. Lopussa kiitos seisoo.

36 kommenttia artikkeliin “Hyvä, että tutkitaan”
  1. avatar Korruptioon kyllästynyt sanoo:

    Ainoa ”rikoksesi” on varmasti ollut väsymätön uurastuksesi paljastaa Hämeenlinnan ”hyvien veljien ja siskojen” tekemisiä ja tekemättä jättämisiä!

    Tsemppiä Lulu!

  2. avatar Teppo Turja sanoo:

    Ottamatta kantaa syyllisyyteen tai syyttömyyteen minua häiritsi valtuustokäsittelyssä se, että enemmistökoalitio eli kokoomus ja demarit eivät vastanneet sanallakaan – kukaan heistä ei sanallakaan – niihin järkeviltä ja oikeudenmukaisilta kuulostaneisiin perusteluihin, joilla johtopäätökset olisi siirretty poliisitutkinnan jälkeiseen aikaan. Tuntui, kuin näiltä valtuuston laidoilta olisi kuulunut hyrinää: ”Puhukaa mitä puhutte, me tämän asian kuitenkin olemme jo päättäneet.” Melko ylimielistä. Eräänlaista paikallispolitiikan liikaslais-stubbilaisuutta.

    Tämä episodi osoitti todeksi koko Pro Hämeenlinna -ryhmän merkityksen; pyrkimys murtaa kahden puolueen kaikissa päätöksissä ja ratkaisuissa jyräävä ylivalta.

    • avatar Susanna sanoo:

      Sama seikka pysäytti minutkin, Teppo. Ei yhtään yritystä edes kosmeettiseen vuoropuheluun, ei minkäänlaista…

  3. avatar Antti Sulonen sanoo:

    Ottamatta kantaa syyllisyyteen, tai syyttömyyteen , kysyn onko valtuusto mahdollisesti syyllistynyt rikokseen erottaessaan Lulun, mikäli oikeus katsoo ettei Lulu ole syyllistynyt tieten tahtoen mihinkään rikokseen.
    Piiloutuuko valtuuston enemmistö tuossa tapauksessa ns. tyhjänpäiväisen poliittisen vastuun taakse?
    Hämeenlinnan valtuustolla näyttää olevan melko heppoiset kyvyt ratkaista ongelmia.

    • avatar Kari Ilkkala sanoo:

      Antti,

      valtuusto ei, mutta tutkintapyyntöä ja hyllytystä esittäneet virkamiehet kylläkin.

      • avatar Antti Sulonen sanoo:

        Miksi ei,?Jos joku yllyttää sinua tappamaan ja sinä tapat, niin yllyttäjä ei ole yksin syyllinen.
        Viellä pelisäännöistä, eikö pelisäännöt sanele äänestäjät, eivätkä valituiksi tulleet edustajat jälkikäteen?

  4. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Tutkintapyyntö ei ole syyte, syyte ei ole tuomio. No nyt kun kaikkinainen kyseenalaistaminen on saatu pois Hallituksesta ja valtuustosta, voidaan nuijia hyvällä mielellä päätös toriparkin rakentamisesta. Konsulttihan on laskeskellut, että Autotalliyhtiö tulee sen rakentamisen myötä voitolliseksi ja vanhaan keskustaan tulee satoja uusia työpaikkoja. Ja mitä ei kerrota, keskustan kiinteistöjen arvo nousee huomattavasti, onnitteluni omistajille, hienosti junailtu.

  5. avatar v.virtanen sanoo:

    Tämä prosessi on todellinen hämeen mafian voiman näyttö kaikille jotka uskaltavat arvostella tai kyseenalaistaa velikultien toimintaa. Hämeen Sanomat on jo aikaa sitten lopettanut Pro koalition toimintaa puoltavat ja kannustavat Mielipidekirjoitukset myös allekirjoittaneen.

  6. avatar Tapsa sanoo:

    Kyseessähän on varmastikin kokdemin ja pääosin kiemungin sou ja kosto. Ei voi kuin ihmetellä minkälaisin perusteluin Ranne heivaittiin yli laidan ja miten yksimielisesti kumileimasimet asian siunasivat. Kiemungin tuomiota käräjäoikeudessa ei sen sijaan noteerattu valtuustossa millään lailla. Kyseessä on niin törkeä demokrtatian raiskaus ja Rannetta äänestäneiden sivuutus, että toivottavasti asiasta joku tekee kyselyn eduskunnan oikeusasiamiehelle.

    • avatar saara finni sanoo:

      Tee sinä se kysely, Tapsa.

      Yhtä vielä jaksan ihmetellä: miksi Hämeenlinna on niin suosittu asuinpaikka? Minulle tulee aina oksennuksen maku suuhun aina kun kuulen tai näen sanan Hämeenlinna.

      • avatar Kari Jokinen sanoo:

        Kyselyn voi tehdä, ja ehkä sen joku tekee.

        Jäin miettimään, miksi Saaran mielessä on epäilys siitä, ettei Hämeenlinna olisi suosittu asuinpaikka. Täällähän on valtavan paljon hyviä asioita. Jos nyt kunnallispolitiikassa on jotain erimielisyyksiä, mitä siitä. Niinhän muuallakin on. Suosittu paikka on semmoinen josta tykätään.

        Hämeenlinnassa hienoa on luonto, historia ja ne mukavat ihmiset, joita tapaa eripuolilla kaupunkia. Erityismaininnan annan torin kahviloille ja Reskan jäätelökioskille.

        Jos jotkut valtuutetut vähän ovat erimielisiä, mitä sillä on väliä.

        • avatar Ville-Matti Vilkka sanoo:

          Vaikka oma järki sanoo vaikkapa, että Hämeenlinnassa on paljon hyviä asioita, taitaa todellisuus olla kuitenkin siinä, miten ihmiset käyttäytyvät ja tekevät valintojaan. Hämeenlinna ei syystä tai toisesta houkuta ihmisiä muuttamaan.

          Eli se mitä täällä on ei riitä. Joku hyvä sisäänvetotuote olisi paikallaan. Niitä ei vain taida syntyä nopeasti eikä suorilla poliittisilla päätöksillä.

          Perinteisesti työ ja edulliset asunnot sekä toimiva päivähoito- ja kouluverkko ovat aika kovaa tavaraa, kun ihmiset valitsevat asuinpaikkaa. Työn perässä suomalaiset ovat liikkuneet eniten, kunnes ovat jämähtäneet omakotitaloon.

          • avatar riitta nyqvist sanoo:

            Tervehdys Ville-Matti!
            Hämeenlinnassa on paljon hyviä asioita,
            kuten kommentissasi hyvin kuittaat.
            Kehityssuunta kaupungissamme on viime vuosina
            nyrjähtänyt kohti utopioita ja hetken hypetyksiä.
            Kestävämmän kehityksen politiikka yhteiseksi hyväksi
            olisi vaatinut mm. kaupungin kiinteistöjen jatkuvaa kunnossapitoa,
            logistiikan hoitoa, asukkaiden aitoa kuuntelemista, myös
            liitoskuntiemme taholta.
            Naapurikuntiamme olisi pitänyt kohdata yhteistyön merkeissä
            – ylimielisesti räksyttämättä.
            Meillä olisi nyt vakaan, luotettavan ja omaleimaisen kaupungin maine.
            Maine on siitä jännä juttu, että sen rakentamiseen menee melkoinen tovi,
            sen menettämiseen silmänräpäys.
            Riitta

  7. avatar Hasse sanoo:

    Tässä ei ole muusta kuin kostosta kyse. Mutta tulee vielä päivä kun kaikki todelliset syylliset paljastuvat. Hämeenlinnan sisäpiirijutut ovat olleet voimassa ainakin jo vuodesta 1910, jonka jälkeen sama popula ja heidän jälkeläisensä ovat asioita pyörittämässä. Lulu ja Kari taitavat olla vain liian kova luu tähän soppaan!

  8. avatar Tauno sanoo:

    Kun on sitoutettu ja palkittu vuosikaudet ja on pyörinyt sisäpiirin karusellissa, niin tuntuu että saa vaikka kuun taivaalta. Kun joku uskaltautuu tässä kohtaa epäilemään ja kyseenalaistamaan tivolin mielekkyyttä, käy niinkuin nyt Ranteelle kävi. Toivottavasti sohvaperunatkin heräävät seuraavissa vaaleissa.

  9. avatar riitta nyqvist sanoo:

    Moro Tauno!
    Kun on kyllin kauan oltu kimpassa keskenään,
    luotu toimiva hyvä veli-sisko-verkostot/toimivat sisäpiiri-seminaarit,
    oikeaa ja väärää ei ole helppo, eikä tarpeen
    erottaa toisistaan.
    Se on fakta ettei sohvaperunoihin voi luottaa,
    heille riittää, että salatut elämät, kauniit ja rohkeat yms
    arjen pelastaja-sarjat, jatkavat lume-elämää loputtomiin.
    Ovat kivasti lähellä, mut eivät tule liian liki iholle ongelmineen…
    Riitta

  10. avatar saara finni sanoo:

    Kari Jokiselle

    Kirjoitat: ”Jos jotkut valtuutetut vähän ovat erimielisiä, mitä sillä on väliä.”

    Siis ”vähän erimielisiä”? No, yhtään valtuutettua ei todellakaan ole vielä murhattu. Fyysisesti. Mutta kun kaupungin hallinnossa , sen joka kolkassa, vallitsee täysi viidakon laki, niin sellainen mielivalta ei ainakaan minua houkuta. Tiedän toki, että omanlaisiaan kärhämiä on joka kunnassa, mutta tuskin missään niin pöyristyttävää häikäilemättömyyttä kuin Hämeenlinnassa. Se ei ole ihmisen paikka elää.

  11. avatar Tapsa sanoo:

    Jäin myöskin miettimään tuota ”vähän erimielisiä”. Kyllä kai tässä nyt on kyse ihan muusta kuin vähän erimielisyydestä, kun poliisilla laukataan tämän tästä. En ole kuullut että missään muualla olisi tällaista vihanpitoa ja tässä mittakaavassa.

  12. avatar vaula sanoo:

    Sinut on siis erotettu päätöksenteosta? Eikö se sodi demokratiaa vastaan, jos sinut voidaan erottaa päätöksenteosta jonkun vastapuolen äänestäjien komitean päätöksellä ilman virallista oikeuden päätöstä? Mikä on äänestäjien oikeusturva tässä tapauksessa? Vaarallista leikkiä demokratialla. Miksi äänestäisit, jos valitsemasi ehdokas ei kuitenkaan saa päättää? Toivottavasti kokdemin ja virkamiesten toimet tutkitaan nyt perusteellisesti.

  13. avatar Silvon Tapsa sanoo:

    En ole lainoppinut, joten ehkä sen vuoksi ihmetyttää Kiemunkin ja Raution touhut Hämeenlinnan kaupungin johdossa. Kuorossa mukana on myös heidän menetelmiään tukeva ”pannulappu”.

    Täällä Ruotsissa tavataan sanoa, että syytöksistä epäilty on syytön niin kauan, kunnes tuomio on langetettu.

    Tätä taustaa vasten en ymmärrä, minkä lain voimalla voivat ”hämärän miehet” hyllyttää Ilkkalan ja Ranteen pois toimistaan. Onhan heidät valittu tehtäviinsä demokraattisissa vaaleissa. Täten he edustavat kannattaja-joukkoaan.

    Pidän selviönä, että jos/ja kun syyllisyyskantelut on oikeudessa käsitelty, on odotettavissa suuret rahalliset vaatimukset kunnianloukkauksesta.

    Silvo

    P.S. Lisäksi vielä ihmetyttää, kuinka Kiemunki pystyi jatkamaan keplotteluaan ilman hyllytystä, vielä senkin jälkeen, kun hänet rikolliseksi todettiin? D.S.

  14. avatar Tapsa sanoo:

    Aikamoisen riskin ainakin virkamiehet ovat ottaneet kokdemin käsikassarana. Entäs jos Rannetta ei tuomitakaan mistään, ja hän ehtii olla nyt sitten vilttiketjussa lähes vuoden. On lähes varmaa, ettei Ranne jätä asiaa siihen, eikä kyllä ole syytäkään.

    • avatar saara finni sanoo:

      No, se on ainakin varmaa, että tällä menolla äänisaalis kasvaa. Sekä Lululla, että Karilla.

      • avatar matti sanoo:

        Yritä nyt asua kuitenkin tässä paskassa kaupungissa niin kauan, että pääset äänestämään jompaa kumpaa noista huippuälykkäistä maailman parantajista.

        • avatar Lauri Kivimäki sanoo:

          Ymmärtääkseni Saara Finni asuu vielä Janakkalassa. No en ole varma. Muutinhan minäkin tähän paskaan kaupunkiin, josta en löydä demaria äänestettäväksi. En äänestä ketään, koska olen sydämeltäni demari.

          • avatar riitta nyqvist sanoo:

            Moro Lauri!
            Ns. ”demokratia,” enemmistö-diktatuurin yksimielisyys l. aivopesu,
            on valitettavan usein merkki pysähtyneisyydestä, laiskuudesta, vastuun ja painostuksen pelosta tms.
            Pienen pienen piirin itseriittoinen nokkaporukka yrittää tuhota, jopa kyseenalaisin keinoin rakentavan kritiikin.
            Mansessakin tuttu ilmiö, silti se ei anna oikeutta johtavien poliitikkojemme kuitata,
            niinhän ne muuallakin…
            Tieteellisestikin todistetut ristiriitaisuudet l. ”ristipölytykset”
            tuovat aina uutta merkittävää näkökulmaa ongelmien ratkaisuihin.
            Lauri, mä aion äänestää ehdokasta, joka uskaltaa uhmata jopa oman puolueensa
            ryhmäkuria.
            En aio jättää ääntäni käyttämättä, se on kansalaisvelvollisuus.
            Kävi miten kävi.
            Riitta

  15. avatar Tapsa sanoo:

    Menen nyt reippaasti asiasta sivuun, mutta en malta olla ihmettelemästä tuota katajiston kartanon kohtaloa. Tämän päiväinen lehti kertoilee että katajiston rantaan etsitään uusia yrittäjiä, joilla olisi kykyä investoida alueelle, ja samaan hengen vetoon toimittaja toteaa ettei nykyiset lerintäalueen tuotot ole riittäneet investointeihin. Ei kai ole, kun nykyiselle yrittäjälle ei ole suostuttu tekemään kun parin vuoden soppareita, ja näin edes edellytyksiä investointeihin. Lisäksi yrittäjän vetoomuksiin valtaväylien opasteisiin ei ole vastattu mitenkään. Vastaappa Iisakki Kiemunki, kun asian varmasti hyvin tunnet, miksi nykyinen yrittäjä haluttiin ajaa pois Aulangolta.

  16. avatar Lauri Kivimäki sanoo:

    Riitta Nyqvistille. Olisi minullakin yksi ehdokas jota voisin äänestää mutta Hänen äänestämisensä ei muuttaisi kunnan läpimätää johtamiskulttuuria. paljon ratkaisee se, jos Kiemunki ja Rautio ymmärtäisivät luopua kunnallispolitiikasta ja Isosuo jäisi eläkkeelle.

  17. avatar riitta nyqvist sanoo:

    Moro Lauri!
    Toivokaamme että syksyn neuvotteluissa päädytään yhden kaupunginjohtajan malliin.
    Se olisi iso säästö.
    Pohjois-korealaisesta tilaaja-tuottaja-mallista luovutaan vihdoinkin.
    Mitä ajan ja rahan tuhlausta se on ollutkaan nämä vuodet.
    Politiikan portsareita on aina ollut, heistä ei päästä kuin
    luonnollisen poistuman kautta.
    Laskeskelimme ystäväni kanssa, montako valtuutettua käytännössä,
    kaupunkimme asioista on päättämässä,
    emme saaneet kokoon edes kymmentä.
    Muut istuvat Raatihuoneessa nyökyttelemässä päätään,
    siunattu olkoot tuo videointi.
    Näillä mennään ens vaaleihin asti.
    Riitta

  18. avatar saara finni sanoo:

    Riitta kiltti,

    minulle äänestäminen ei ole koskaan ollut velvollisuus, vaan aina oikeus. Siksi äänestän kun minulta kerrankin jotakin kysytään ja saan ilmaista mielipiteeni eli minulla on oikeus kertoa mielipiteeni. Eläköön äänioikeus!

    (Velvollisuuksista minä p…t välitän.)

    • avatar Antti Sulonen sanoo:

      Saara, etkö arvosta niitä, jotka ovat tuon oikeuden sinullekin ajaneet. Velvollisuus ja oikeus kulkevat käsikädessä. Minulla ei ole oikeastaan mihinkään oikeutta, jos ei siihen sisälly myös vastuuta, tai velvollisuutta.

      • avatar saara finni sanoo:

        Antille

        Vastuuni elämälle on oikeus ja velvollisuus elää omaa elämääni.

        • avatar Antti Sulonen sanoo:

          Saara äänestysoikeus onkin eri asia, kuten monta muutakin oikeutta, jonka eteen ihminen itse ei ole rikkaa ristiin laittanut.
          On ihmisiä, jotka kuvittelevat, että heillä on oma elämä ja siihen kuuluu kaikki heidän valitsemansa oikeudet, velvollisuudet ja vastuut kuten manulle illallinen.
          Diktaattori sanoo aivan samoin kuin Saara ja kyllähän heillä oikeus omaa elämäänsä on elää.

  19. avatar riitta nyqvist sanoo:

    Moro Saara!
    Olet oikeassa, oikeutena se pitäisi mieltää.
    Minuun iski jossakin mutkassa ”vaaliväsy.”
    Ajattelin ekan kerran missata äänestyksen.
    Piti ruoskia itseäni kansalaisvelvollisuudella.
    Protestanttisen kasvatuksen jälkimaininkeja..,
    Saavillinen syyllisyydentuntoa, stage täynnä tuomiopasuunoita, hyvän
    ystävän meili, jossa hän vaati vääntäytymään tulevissa vaaleissa uurnalle.
    Näillä mennään nyt ja onhan tässä
    aikaa ehkä motiivin kirkastua vielä oikeuden puolelle.
    Riitta

  20. avatar Tapsa sanoo:

    Lyödäänkö muuten vetoa että Vekan morsio ja Iisakki kiemungin ystävä valitaan heittäen maakuntajohtajaksi, tästä olen satavarma.

Jätä kommentti

css.php