Peruspalvelut tarvitsevat puolustajia

Julkaistu Hämeen Sanomien mielipidekirjoituksena 9.2.2017 Toimittaja Susanna Lähdekorpi peräänkuulutti alanurkkakirjoituksessa 7.2.2017 laadukkaan päivähoidon perään. Hän oli kirjoituksessaan peruspalveluiden ytimessä. Lähdekorpi myös kannusti hiillostamaan kuntavaaliehdokkaita asiasta. Hämeenlinnan Lisää

Tasa-arvoiset ja hyvinvoivat naiset vahvistavat taloutta

Julkaistu Maailmantalouden tekijät-blogina 25.2.2015 Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on yksi vahvan maailmantalouden kivijaloista, joka horjuu jatkuvasti. Nykyisessä nollaviiveyhteiskunnassa saamme lukea päivittäin heikompiin kohdistuvista raakuuksista. Naisia sortavat ja alistavat mieskulttuu Lisää

Kiemunki jatkaa suoltamista

Kihlakunnansyyttäjän pöydällä on kaksi valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunkia (SDP) koskevaa esitutkintapöytäkirjaa syyteharkinnassa. Toinen niistä koskee törkeää kunnianloukkausta ja toinen törkeää kunnianloukkausta sekä törkeää yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä (HäSa 15.2.2015). P Lisää

Kaikilla lapsilla on oikeus kukoistaa ja olla onnellisia

Huomenta, HäSa julkaisi tänään mielipidekirjoitukseni lapsen oikeuksista. Julkaistu versio oli toimituksen muuttama. Tässä alkuperäinen kirjoitukseni alkuperäisellä otsikolla, jossa on nimenomaan mainittu, että Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20.11.2014, eikä tänään, kuten mielipidetoimittaja on Lisää

Naiset eivät saa olla kalliita

Julkaistu mielipideosastoilla Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa ja Etelä-Suomen Sanomissa Naistenpäivänä 8.3.2014 EU:n tuomioistuin antoi taannoin ennakkoratkaisun, jonka mukaan työntekijällä on oikeus saada toisella äitiysvapaallaan palkkaa, vaikka työntekijä ei olisi palannut ensimmäisen äitiysvapaan Lisää

Ei kiitos isien ”pakkokotihoidontuelle”

Julkaistu Hämeenlinnan kaupunkiuutisten kolumnina 7.9.2013 Suomen hallitus liputtaa iloisesti epätasa-arvon ja epämääräisesti laskettujen taloudellisten säästöjen puolesta. Suomalaiset perheet yritetään tuupata samaan muottiin pakottamalla kaikkia jakamaan kotihoidon tuki väkisin puoliksi vanhempien Lisää

Janakkalan, Hattulan ja Hämeenlinnan avoliittoa on parannettava yhteistyössä

Julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisissa 29.5.2013 Janakkalan, Hattulan ja Hämeenlinnan Perussuomalaisten valtuustoryhmien yhteisenä mielipiteenä Kanta-Häme on pienehkö maakunta, jossa Janakkala, Hattula ja Hämeenlinna muodostavat pienen seutukunnan. Jotta seutukuntamme menestyisi, on sen tehtävä hy Lisää

Hämeen Perussuomalaisten kevätkokouksen julkilausuma

Hämeen Perussuomalaiset vaativat lisää tukea perheiden arkeen Tilastot koulu- ja perheväkivallasta, lasten huostaanotoista ja lastensuojeluilmoituksista järkyttävät. Pahoinvointi näkyy erityisesti koulumaailmassa, jossa lasten ja nuorten oireilu on selvästi lisääntynyt. Kouluissa joudutaankin usein Lisää

Perussuomalaiset ja OAJ samoilla linjoilla

Eilisessä OAJ:n vaalipaneelissa selvisi, että Hämeenlinnan Perussuomalaisten opetuspoliittiset linjaukset käyvät hyvin yksiin OAJ:n linjausten kanssa. Tässä lyhyt yhteenveto linjauksistamme: Perussuomalaisten  pohjaesitys Hämeenlinnan opetuspoliittisiksi linjauksiksi  2012 Tasapuolisesta ja tasa-ar Lisää

Lihamestari voitti netin

Nuorimman  tyttäreni ensimmäinen kouluvuosi lähestyy loppuaan. Syksy meni ihmetellessä koulun sisäilmaongelmia ja opettajien sairauslomia. Pitkän väännön jälkeen päästiin evakkoon legendaariseen meijerikouluun. Hauskoja juttuja lihamestareista, maitolaitureista ja jättikorkeista pöydistä on siitä as Lisää
css.php