Lellikit leikkauslistalle ja investoinnit ihmisiin

Julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten kolumnina 29.8.2015 Budjettien valmistelu kunnissa on käynnistymässä. Talousnäkymät ovat ankeat, mutta epätoivoon ei kannata vaipua. Hämeenlinnassa on onneksi paljon tehtävissä, sillä välttämättömiä päätöksiä on jätetty tekemättä ja huonoja ratkaisuja voidaan Lisää

HäSa-mielipide 29.7. Lapsellista JA Kantolan hehkutusta

Hämeen Sanomat toimi taas odotetusti. Tänään lehdessä julkaistun mielipiteen otsikkoa muutettiin niin, että se antaa väärän kuvan kirjoituksen sisällöstä. Kantolankin osalta on kyse verorahojen käytön priorisoinnista ja siitä, mikä on vastuullista päätöksentekoa. Yhteisiä rahoja on käytettävä viisa Lisää

Tasa-arvoiset ja hyvinvoivat naiset vahvistavat taloutta

Julkaistu Maailmantalouden tekijät-blogina 25.2.2015 Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on yksi vahvan maailmantalouden kivijaloista, joka horjuu jatkuvasti. Nykyisessä nollaviiveyhteiskunnassa saamme lukea päivittäin heikompiin kohdistuvista raakuuksista. Naisia sortavat ja alistavat mieskulttuu Lisää

Kaameat aktiiviset

Julkaistu Hämeenlinnan Viikkouutisten kolumnina 10.8.2012   Kaupunkimme kehittäminen on herättänyt ihmetystä laajalti paitsi turuilla ja toreilla, myös kaupunkimme rajojen ulkopuolella ja asiantuntijapiireissä. Maankäytön ja rakentamisen osalta tehdään vauhdilla päätöksiä, joilla sementoidaan e Lisää

Linna ei kaipaa uusia muureja

Julkaistu kolumnina Hämeenlinnan viikkouutisissa 2.12.2011 Kansallisten kaupunkipuistojen perustaminen tuli mahdolliseksi vuonna 2000 uudistetun maankäyttö- ja rakennuslain myötä (MRL 132/1999 9.luku 68-71 §). Ympäristöministeriön nettisivuilla todetaan kaupunkipuistoista seuraavaa: ”Kansallinen kau Lisää

Luiseva lainanhoitolautakunta

Kolumni julkaistu Hämeenlinnan Viikkouutisissa 26.8.2011 Elämänlaatulautakunnassa eli kulttuuri- ja liikuntalautakunnassa mättää muukin kuin nimi. Lautakunnan toimintakate on kuluvana vuonna noin 14,7 miljoonaa euroa ja muihin lautakuntiin verrattuna varsin luiseva. Suurin osa menoista koostuu kultt Lisää

Rintaliivit roviolla

Kirjoitin vapun alla Hämeen Kokoomusnaisten kevätkokoukseen julkilausuman tasa-arvosta. Ihmisten välinen tasa-arvo ei ole itsestäänselvyys vielä tänäkään päivänä edes Suomessa, joten asia on syytä ottaa vakavasti erityisesti pääkallonpaikalla. Rintaliivien polttaminen ei tässäkään asiassa auta. Aino Lisää

Jori Armaani

Eläkkeellä oleva ystäväni, älykkö kynäniekka Jori ilahduttaa minua aina kun hänet tapaan. Jori on ikuinen optimisti, humanisti ja hippi. Jori on mies, josta kannattaa ottaa mallia nykymaailman tehokkuus- ja tuottavuusyhteiskunnassa. Jorin asenne auttaa arjessa ja se kannattaisi kloonata itselleen vä Lisää

Ollaan Lenitoja

On arvioitu, että julkisen puolen työnteon toimintakulttuurin saa muutettua noin kymmenen vuoden yrittämisellä ja puurtamisella. Yksityisellä puolella toimintakulttuuri on mahdollista saada muuttumaan 3-4 vuodessa. Toimintatapoja on mahdollista muuttaa samantien, mutta koska toimintatavat ovat hyvin Lisää

Rantakaupungin vesistöt kuntoon

Nyt se alkaa toden teolla. Nimittäin Vanajaveden kunnon kohentaminen laajalla rintamalla. Kynnys lähteä tämän kokoluokan operaatioon on ollut hyvin korkea. Lopulta löytyi kuitenkin riittävästi rohkeutta ja yhteistyöhalua ensimmäisen askeleen ottamiseksi.  Vanajavesipallo lähti pyörimään toden teolla Lisää
css.php