Peruspalvelut tarvitsevat puolustajia

Julkaistu Hämeen Sanomien mielipidekirjoituksena 9.2.2017 Toimittaja Susanna Lähdekorpi peräänkuulutti alanurkkakirjoituksessa 7.2.2017 laadukkaan päivähoidon perään. Hän oli kirjoituksessaan peruspalveluiden ytimessä. Lähdekorpi myös kannusti hiillostamaan kuntavaaliehdokkaita asiasta. Hämeenlinnan Lisää

Salonkikelvottomat hämeenlinnalaisten puolesta

Julkaistu Hämeenlinnan kaupunkiuutisten kolumnina 7.5.2016 Hämeenlinnan poliittinen ”eliitti” on sitä mieltä, että kaupungissa oli ennen niin mukavaa. Käytiin yhdessä seminaarireissuilla myös ulkomailla, eikä kukaan hangoitellut vastaan. Virkamiesten ja poliitikkojen mokia paineltiin villaisella ja Lisää

Uudistamisesta ja tulevaisuudesta

Paketit auki ennen kuin on liian myöhäistä Julkaistu Hämeenlinnan kaupunkiuutisten kolumnina 19.12.2016 EU nousee talousahdingosta, mutta Suomi kituu. Vain meille povataan alle prosentin talouskasvua seuraaville vuosille. SOTE-uudistus ja turvapaikanhakijakriisi sekoittavat maata vielä pitkään. Ty Lisää

Lellikit leikkauslistalle ja investoinnit ihmisiin

Julkaistu Hämeenlinnan Kaupunkiuutisten kolumnina 29.8.2015 Budjettien valmistelu kunnissa on käynnistymässä. Talousnäkymät ovat ankeat, mutta epätoivoon ei kannata vaipua. Hämeenlinnassa on onneksi paljon tehtävissä, sillä välttämättömiä päätöksiä on jätetty tekemättä ja huonoja ratkaisuja voidaan Lisää

Älä opiskele lisää, älä rakenna tulevaisuutta

Julkaistu Etelä-Suomen Sanomien mielipidekirjoituksena 13.3.2015. Huono valmistelu ja ymmärtämättömyys kostautuvat. Ei ole ensimmäinen kerta kun istuva hallitus töppäilee ja joutuu vetämään pois esityksensä. Näin käy myös tänään opintotukien myöntämisen kiristymisesityksen kohdalla. Koulutus on Su Lisää

Tasa-arvoiset ja hyvinvoivat naiset vahvistavat taloutta

Julkaistu Maailmantalouden tekijät-blogina 25.2.2015 Naisten ja miesten välinen tasa-arvo on yksi vahvan maailmantalouden kivijaloista, joka horjuu jatkuvasti. Nykyisessä nollaviiveyhteiskunnassa saamme lukea päivittäin heikompiin kohdistuvista raakuuksista. Naisia sortavat ja alistavat mieskulttuu Lisää

Kiemunki jatkaa suoltamista

Kihlakunnansyyttäjän pöydällä on kaksi valtuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemunkia (SDP) koskevaa esitutkintapöytäkirjaa syyteharkinnassa. Toinen niistä koskee törkeää kunnianloukkausta ja toinen törkeää kunnianloukkausta sekä törkeää yksityiselämää loukkaavan tiedon levittämistä (HäSa 15.2.2015). P Lisää

Kaikilla lapsilla on oikeus kukoistaa ja olla onnellisia

Huomenta, HäSa julkaisi tänään mielipidekirjoitukseni lapsen oikeuksista. Julkaistu versio oli toimituksen muuttama. Tässä alkuperäinen kirjoitukseni alkuperäisellä otsikolla, jossa on nimenomaan mainittu, että Lapsen oikeuksien päivää vietetään 20.11.2014, eikä tänään, kuten mielipidetoimittaja on Lisää

Iisakki Kiemunki levittää julkisuuteen yksityisasioita ja vääriä väitteitä

Julkaistu Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa 4.10.2014 Keskiviikkona 1.10.2014 kävi lopullisesti ilmi, ettei Sunny Car Center ollut maksanut tonttirahoja Hämeenlinnan kaupungin tilille määräaikaan mennessä. Samana päivänä julkaistiin kaupunginvaltuuston puheenjohtaja Iisakki Kiemungin haastattelut Hämee Lisää

Naiset eivät saa olla kalliita

Julkaistu mielipideosastoilla Hämeenlinnan kaupunkiuutisissa ja Etelä-Suomen Sanomissa Naistenpäivänä 8.3.2014 EU:n tuomioistuin antoi taannoin ennakkoratkaisun, jonka mukaan työntekijällä on oikeus saada toisella äitiysvapaallaan palkkaa, vaikka työntekijä ei olisi palannut ensimmäisen äitiysvapaan Lisää
css.php